”Piasta näkyy myönteinen asenne ja innostus vaikuttamista kohtaan. Pia on laaja-alainen osaaja, jolla kyky hoksata asioita nopeasti ja ryhtyä...
Olen useaan otteeseen tämänkin kuntavaalikampanjan aikana saanut todeta, että meidän kuntapäättäjien tärkein tehtävä on varmistaa helsinkiläisten sujuva arki. Hyvän...
”Pia on energinen, lämmin ja aidosti kiinnostunut vaikuttamaan jokaisen hyvinvointiin. Hän perehtyy asioihin, kantaa vastuuta ja tekee kaiken suurella...
Helsinki otti kuluvan valtuustokauden alussa tavoitteekseen olla vuonna 2016 Suomen yritysmyönteisin kaupunki. Vuoden 2016 jo päätyttyä voidaan todeta, että...
Kunnallisvaalien yhdeksi puheenaiheeksi on noussut tontin varaaminen suurmoskeijalle Sörnäisistä. Argumentteja on helppo löytää puolesta ja vastaan, mutta liian kevein...
Helsingissä on maan parhaat koulut, kuten pääkaupungissa kuuluukin. Kaupungin talous on terveellä pohjalla, mikä mahdollistaa sen, että olemme voineet...
Hyvää huomenta, Helsinki! Tänään pääsee jo äänestämään. Kuntavaaleissa valitaan Helsingin 85-jäseninen kaupunginvaltuusto ja haluan olla mukana tuossa joukossa myös...
Opettajuus ja opettajan työ sekä koulun johtaminen ovat suurten muutosten kohteena: esimerkiksi uusi opetussuunnitelma, digitalisaatio, tarvittavat laaja-alaiset taidot ja...
Helsingissä on kuluneella kaudella tehty paljon laadukkaan ja tasa-arvoisen varhaiskasvatuksen eteen, kuten taannoin kirjoitin. Perheiden arjen kannalta kaikkein tärkeitä...
Miksi ihmeessä sää lähdit ehdolle, on moni kysynyt. Niin olen minäkin aina välillä, kun vertailen itseäni kanssaehdokkaisiin ja monen...
Näissäkin vaaleissa äänestäjien apuna on vaalikoneet. Ja kyllä niistä varmasti apua onkin. Itse suosittelen lukemaan myös ehdokkaiden perustelut vastauksiin....
Rakennetaan, rakennetaan! Asuntopula ja kohtuuhintainen asuminen on puhuttanut näidenkin vaalien alla. Helsinki kasvaa voimakkaasti ja tarve kaikenlaisille uusille asunnoille...