Uudet VM:n maakuntauudistuksen laskelmat toivat 26 miljoonan euron lisäryöstön Helsingin sote-rahoihin

Blogi // Tiedotteet

Tiedote 5.5.2021

Julkaisuvapaa heti

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja kansanedustaja
Sari Sarkomaa pitää tuoreita laskelmia maakuntauudistuksen rahoitusmallista
tuhoisina helsinkiläisten sosiaali- ja terveyspalveluille. Sarkomaan mukaan
leikkaukset helsinkiläisten sosiaali- ja terveyspalveluista kasvaisivat
suhteessa joulukuun tilanteeseen 26 miljoonalla eurolla ollen yhteensä yli 65
miljoonaa euroa.

”Aikaisempien laskelmien mukaan helsinkiläisten sosiaali- ja
terveyspalveluista oltiin viemässä 60 euroa asukasta kohden. Nyt
asukaskohtainen leikkaus on noussut maksimitasolle 100 euroon asukasta kohden.
Tämä tarkoittaisi yhteensä yli 65 miljoonan euron leikkauksia helsinkiläisten
sosiaali- ja terveyspalveluihin. Jo aiemmat leikkaukset vaaransivat Helsingin
sotepalvelut, mutta lisäleikkaukset ovat katastrofi. Hallituksen kaupunkivastaisuudella
ei näytä olevan mitään rajoja”, sanoo Sarkomaa.

”Asiantuntijakuulemiset eduskunnassa osoittavat hallituksen
maakuntasoten heikentävän merkittävästi helsinkiläisten ja Uudenmaan väestön
palveluja. Korona on runnellut eniten Helsinkiä ja kasvattanut entisestään
hoitojonoja. Alueemme hoitajapula ja hoitojonot ovat räjähtämässä käsiin ja
vasemmistovihreä hallitus tarjoaa tylysti lisäleikkauksia. Hallituksen
esityksessä maakuntamalli maksatetaan kasvavana työtaakkana sotehenkilöstöllä
ja helsinkiläisillä veronmaksajilla, jotka saavat vastineeksi heikentyvät
palvelut. Hallitus kääntää esityksellä  ihmisille rumasti selän”, sanoo
Sarkomaa.

Valtiovarainministeriö julkaisi viime viikolla tuoreimmat
laskelmat (https://soteuudistus.fi/rahoituslaskelmat)
maakuntauudistuksen vaikutuksista alueiden rahoitukseen. 

”Valtiovarainvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa hallituksen
esityksen rahoitusmalli osoittautui täysin keskeneräiseksi ja monin tavoin
epäkelvoksi. Hallituksen yritys tehdä historian suurin hallintouudistus
keskeneräisellä ja palvelut monella alueella vaarantavalla rahoitusmallilla on
pysäytettävä. Hallituksen on vastuullista vetää epäonnistunut maakuntasote pois
eduskunnasta”, Sarkomaa sanoo.

Lisätiedot:

Sari Sarkomaa, puh. 0505113033

Ota kantaa