Kokoomuksen Sarkomaa: Terapiatakuu osaksi hallituksen budjettiriihessä puimia työllisyystoimia
Tiedote 15.9.2020
Julkaisuvapaa heti
Kokoomuksen kansanedustaja, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa vetoaa hallitukseen, jotta se ottaisi terapiatakuun toteuttamisen osaksi työllisyystoimia, joista hallitus päättää budjettiriihessä. Ilman panostamista mielenterveyspalveluihin on vaikea saavuttaa hallitusohjelman tavoitetta 75 prosentin työllisyysastetta 2023 mennessä.
Terapiatakuu
on kaikkien puolueiden kannattama ja se keräsi laajan kansalaisten tuen
kansalaisaloitteena. Koronakriisin myötä saavutettavien mielenterveyspalveluiden
tarve on entisestään korostunut. Vastuuministeri Kiuru on eduskunnan
kyselytunnilla vakuuttanut kannattavansa terapiatakuu- aloitetta. Hallitukselta
on kaikki syyt odottaa päätöksiä asiassa.
Sarkomaa
on jättänyt tänään toimenpidealoitteen terapiatakuun tavoitteiden toteuttamisesta
ja terapiatakuun ottamisesta osaksi työllisyystoimia vauhdittaakseen hallitusta tekemään
päätöksiä. Sarkomaa haluaa aloitteella vauhdittaa myös
terapiatakuuta koskevan kansalaisaloitteen käsittelyä. Suomalaisten
hyvinvoinnille tärkeää asiaa ei saa yrittää haudata koronan varjolla.
”Mielenterveyden
sairaudet ovat Suomessa yleisin työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen ja valtava
syrjäytymisen syy. Suurin kansansairautemme aiheuttaa mittavan määrän
menetettyjä työtunteja, pudottaa nuoria koulutuspolulta ja estää ihmisiä
tekemästä työtä sekä toteuttamasta unelmiaan,” Sarkomaa huolehtii.
Paremmalla hoitoon pääsyllä ja
ennaltaehkäisevillä toimilla on mahdollista vähentää tuhansien ihmisten
vuosittaista syrjäytymistä, siirtymistä työkyvyttömyyseläkkeelle ja
vähentää merkittävästi mielenterveysperustaisia työpoissaoloja sekä opintojen
keskeytymisiä. Mielenterveyspoolin arvion mukaan peruspalveluissa varhain
aloitettu hoito voisi auttaa siirtämään vuosittain jopa 7500 suomalaista
sosiaalietuuksien piiristä työelämään, mikä vastaa hallituskauden aikana 30 000
uutta työllistynyttä.
Terapiatakuun
toteuttaminen tarkoittaa sitä, että Suomeen rakennettaisiin tehokas
mielenterveyshoidon perustaso osaksi nykyisiä terveyskeskuksia. Näin hoitoa
olisi saatavilla matalla kynnyksellä yhdenvertaisesti ja
oikea-aikaisemmin.
Terapiatakuun
toteuttamisen edellyttämät määrärahat sisältyivät kokoomuksen tämän vuoden
vaihtoehtobudjettiin.
Lisätiedot
Sari
Sarkomaa, puh. 050 511 3033
Kansanedustaja
Kokoomuksen
eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja