Kokoomuksen Sarkomaa vaatii päätöksiä työllisyydestä ja ilmastotoimista – ”Koronasta ei saa tehdä tekosyytä jatkaa päätösten lykkäämistä”

Blogi

Tiedote 13.9.2020

Julkaisuvapaa heti

Kokoomuksen eduskuntaryhmän
varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa pitää välttämättömänä, että
hallitus tekee ensi viikon budjettiriihessä päätöksiä työllisyyden ja
suomalaisen osaamisen vahvistamisesta sekä ilmastotoimista. Kokoomus on aiemmin
ilmoittanut jättävänsä välikysymyksen, mikäli hallitus ei pysty
budjettiriihessä tekemään päätöksiä työllisten määrän lisäämisestä, uudesta
työllisyystavoitteesta, velkakierteen pysäyttämisestä ja ratkaisuista
kilpailukyvyn parantamiseksi.

”Työttömiä työnhakijoita oli
heinäkuussa lähes 400 000. Keinoja työllisyyden vahvistamiseksi kyllä on,
jos hallitukselta löytyy tahtoa niiden toteuttamiseen. Kokoomus julkaisi
elokuussa uudistuskokonaisuuden, jolla työtä tekevien määrä voisi kasvaa jopa
120 000 henkilöllä. Hallituksen tavoite 30 000 työpaikasta on täysin
riittämätön ja jättää työtä vailla olevien hädän kylmästi syrjään sekä
vaarantaa hyvinvointiyhteiskuntamme palveluiden rahoituksen. Kyse on isosta
mittakaavavirheestä”, Sarkomaa sanoo.

”Me kokoomuslaiset emme puhu
uusista työpaikoista vain siksi, että maassa olisi lisää veronmaksajia.
Vaadimme työllisyyttä vahvistavia uudistuksia, koska jokainen työikäinen ja
työkykyinen suomalainen ansaitsee mahdollisuuden tulla toimeen omalla työllään.
Koronasta ei saa tehdä tekosyytä jatkaa päätösten lykkäämistä, vaan
päinvastoin. Tekojen aika on nyt!” Sarkomaa jatkaa.

Kokoomus odottaa
budjettiriihestä myös vahvoja panostuksia koulutukseen sekä tutkimukseen,
kehitykseen ja innovaatioihin.

”Kokoomus on jo pitkään
esittänyt korkeakoulujen pääomittamista miljardilla eurolla. Tämän lisäksi
tutkimus-, kehitys- ja innovaatiopanostuksia on nostettava joka vuosi 100
miljoonalla eurolla vuosikymmenen loppuun. Panostuksia tarvitaan myös koko
koulupolkuun aina varhaiskasvatuksesta alkaen. Kestävän kasvun ja hyvinvoinnin
siemenet ovat suomalaisessa osaamisessa ja innovaatioissa”, Sarkomaa sanoo.

Sarkomaan mukaan tekemättömyys
ja päätösten lykkääminen leimaavat työllisyyspäätösten lisäksi myös hallituksen
ilmasto- ja ympäristötoimia. Sarkomaa odottaa, että budjettiriihessä saataisiin
päätökset ainakin turpeen tulevaisuudesta ja sen verotukien asteittaisesta
poistamisesta. Kokoomus lopettaisi lainsäädännöllä turpeen merkittävän
energiakäytön vuoteen 2032 mennessä. Sarkomaa toivoo hallitukselta lisätoimia
myös Itämeren ja etenkin Saaristomeren pelastamiseksi.

”Tavoitteita kyllä on, mutta
missä viipyvät teot? Hallitus julistaa kovaan ääneen olevansa ilmastohallitus,
jolla on jopa historian ensimmäinen ilmastoministeri. Missä tämä näkyy?
Hallitus on luvannut, että Suomi on hiilineutraali vuonna 2035. Se ei tapahdu
itsekseen”, Sarkomaa sanoo.

”Suomen on onnistuttava
yhdistämään pienenevät päästöt ja kestävä talouskasvu, jossa työtä on ja sitä
kannattaa tehdä ja teettää. Emme voi jättää tuleville sukupolville kohtuutonta
velkavuorta, romutettua hyvinvointiyhteiskuntaa tai elinkelvotonta ympäristöä”,
Sarkomaa päättää.

Lisätiedot: Sari Sarkomaa, puh. 09 432 3033

Ota kantaa