Valloillaan olevat viruslingot laitettava kuriin
Koronan toinen aalto on vaarassa ryöppyä voimalla
Suomeen. Nyt on tehtävä tehokkaampia toimia koronataudin leviämisen
ehkäisemiseksi ja viruksen tukahduttamiseksi.
Suurta huolta lisäsi tänään Ylen aamuTV:ssä ollut
sosiaali- ja terveys ministeri Pekonen, joka ei juuri luvannut vaikuttavampia
toimia.
Marinin hallituksen on otettava tosissaan
terveydenhuollon asiantuntijoiden ja kansalaisten hätähuudot koronatoimien
viiveistä ja lepsuudesta.
Kevään epidemia-aallon inhimilliset ja taloudelliset
kustannukset olivat valtavat. Suomalaisten terveyden ja hengen suojelemiseksi
on tehtävä kaikki voitava. Viime keväänä tehtyjä virheitä ei saa eikä ole varaa
toistaa.
Lentokenttien ja
satamien edelleen valloillaan olevat viruslingot on laitettava kuriin.
Velvoittavuutta ja valvontaa tarvitaan lisää. Muissa maissa on tähän selvästi
Suomea tiukempia toimia.
Testaus on saatava
toimimaan viivettä matalalla kynnyksellä. Ottaisin mallia Tanskasta, jossa myös
oireettomat pääsevät omaa kanavaansa testeihin ja tekisin Suomen mallin. Laaja
testaus maksaa paljon mutta on vähemmän kuin piiloon jääneet tartunnat.
Hallituksen on
voitettava asenteellisuutensa yrittäjiä kohtaan ja tehtävä yhteistyötä
yksityisten ja eri terveystoimijoiden kanssa. Viruksen voittamiseksi ja ihmisten
sote- palveluiden turvaamiseksi tarvitsemme kaiken kapasiteetin käyttöön.
Suositus käyttää
kasvomaskeja joukkoliikenteessä, kaupoissa ja ruuhkaisissa julkisissa
sisätiloissa on annettava viivettä. On myös löydettävä ratkaisut, miten
mahdollistetaan maskin saatavuus. Maskeihin kuluva raha on varsinkin
pienituloisille perheille tuntuva kuluerä ja se voi asettaa ihmiset
eriarvoiseen asemaan liikkumisen ja terveyden kannalta. On myös varmistettava,
että mahdollisen toisen aallon huipussa terveydenhuollon ja muulle
henkilöstölle riittää asianmukaisia suojavarusteita. Ensimmäisen aallon
suojavaruste- gate ei saa toistua.
Muutkin sairaudet kuin
korona on hoidettava. Kansanterveyttä eikä toimintakykyä saa tärvellä.
Kansainvälisten kokemusten mukaan on olemassa vakava riski, että
koronaepidemian takia hoitamatta jättäminen ja jonot voivat sairastuttaa ja
aiheuttaa ennenaikaisia kuolemia jopa enemmän kuin koronavirus. Hoitopommin
purkuun ei yhtä lääkettä. Palvelusetelit otettava vahvemmin käyttöön. Kela-korvauksenromuttaminen
on peruttavaja. Sen sijaan on syytä tehdä tasokorotus.
Julkisessa
terveydenhuollossa on tehtävä digiloikka. Esimerkiksi digivastaanotot
sujuvoittavat hoitoon pääsyä ja vähentävät terveyskeskusjonoja. Digivastaanotto
on vaikuttava väline taistelussa koronapandemiaa ja sen myötä syntymässä olevaa
”hoitopommia” vastaan. Palvelun piiriin pääsee nopeasti ilman lähikontakteja.
Sari Sarkomaa
Kansanedustaja
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja