Kokoomusedustajat Sarkomaa ja Laiho: Koronaviruksen uusi valuminen Suomeen estettävä – matkailusta ei saa tulla uutta viruslinkoa

Blogi

TIEDOTE
21.7.2020

JULKAISUVAPAA
HETI

Kokoomuksen kansanedustajat lääkäri Mia Laiho ja
terveydenhuollonmaisteri Sari Sarkomaa vaativat hallitukselta toimia, jotta koronan
toiseen aaltoon varauduttaisiin ja viruksen leviäminen matkailun kautta
estettäisiin. Euroopan maat ovat alkaneet avata rajojaan matkailijoille samaan
aikaan kun ihmisten kesälomakausi on kuumimmillaan. Suomi on avannut rajojaan
sekä turismille että työmatkaliikenteelle ilman suunnitelmaa, miten torjua
ulkomaan matkustamisesta aiheutuvien koronavirustartuntojen torjumisesta. 

“On olemassa vakava riski, että Suomessa toistuu
se, että lentokentän ja muiden matkustajien kautta korona leviää Suomeen. Miksi
jo aikaisemmin lentokentillä tehdyistä virheitä ei ole otettu oppia taudin
leviämisen estämiseksi? Nyt tarvitaan ripeästi torjuntatoimia ja selkeät
ohjeet. Suuri huoli on esimerkiksi Tornion ja Haaparannan rajoista, joilla
liikkuu päivittäin tuhansia ihmisiä ja Pohjois-Ruotsissa on paha
koronaepidemia. On välttämätöntä, että otamme opiksi siitä, mitä on tapahtunut
maissa, joissa korona on jo melkein nitistetty, mutta rajoitusten höllentämisen
jälkeen toinen korona-aalto on iskenyt voimalla,” Sarkomaa toteaa.

Kokoomusedustajien mukaan lennoille, tulleihin
ja laivaterminaaleihin tarvittaisiin riskilaskuri, oireseulontaa ja
kohdennettua pikatestausta. Tällä hetkellä matkailijoita ei testata. Uusien
tartuntojen minimoiseksi THL:n tulisi ilmoittaa tartuntaketjut, mistä uudet
tartunnat ovat peräisin. On myös huomioitava, että lentoliikenteen ollessa
vielä vähäistä välilaskuja on enemmän. Pelkkä tieto siitä, mistä lento tulee ei
kerro riittävästi matkustajien koronariskistä.

”Meillä ei ole maskipakkoa julkisilla paikoilla,
eikä turvaväleistä enää välitetä. Vapaaehtoiseen karanteeniin suhtaudutaan myös
leväperäisesti. Koronan vastaisessa taistelussa oireiden kartoittaminen on
välttämätöntä jo lentokentällä tartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi. Kukaan ei
varmasti halua meille toista lentokentän viruslinkoa”, sanoo Laiho. 

Kokoomusedustajien mukaan rajojen avaamiseen
olisi tarvittu suunnitelmallisuutta ja varotoimia. 

”Juuri välilennot ja kontrolloimattomuus ovat
suuria riskitekijöinä toiselle aallolle. Suomeen tulleet saattavat tietämättään
kantaa virusta ja tartuttaa muita. Ilman aktiivista muistutusta ja
taudinkantajien etsintää oireisia ei saada kiinni tarpeeksi varhaisessa
vaiheessa”, sanovat kokoomusedustajat.

“Kun katsoo maailman koronavirustartuntojen
käyrää, se ei todellakaan ole laskussa. Matkailun alettua on Suomella oltava
käytössä selkeä ja avoin kansalaisten tiedossa toimintaohjelma, jolla
torjutaan suoraan koronan toisen aallon kehittymistä”, edustajat päättävät.

LISÄTIEDOT

Mia
Laiho, puh. 050 433 6461

Sari
Sarkomaa, puh. 050 511 3033

Ota kantaa