Kokoomusedustajat: Yksinäisyys ja liikkumattomuus koronakriisin salakavalat vaarat – huoli ikääntyneiden hyvinvoinnista kasvaa epidemian pitkittyessä
Tiedote 23.4.2020
Julkaisuvapaa heti
Kokoomusedustajat: Yksinäisyys ja
liikkumattomuus koronakriisin salakavalat vaarat – huoli ikääntyneiden
hyvinvoinnista kasvaa epidemian pitkittyessä
Vakava huoli ikääntyneiden ja riskiryhmään
kuuluvien pärjäämisestä ja epidemian pitkäaikaisista vaikutuksista kaikkein
heikoimmassa asemassa olevien hyvinvointiin kasvaa poikkeusolojen pitkittyessä.
Kokoomuksen sosiaali- ja terveystyöryhmä on valmistellut 20 keinoa
ikääntyneiden ja riskiryhmään kuuluvien arjen, terveyden ja toimintakyvyn
tukemiseksi koronakriisissä ja sen jälkeen.
”Erityisesti ikääntyneillä ja muilla
riskiryhmiin kuuluvilla on kohonnut riski saada koronavirustartunnasta vakavia
oireita. Riskiryhmien suojaaminen koronavirukselta onkin ensiarvoisen tärkeää.
Epidemian pitkittyessä huolenaiheita tulee kuitenkin lisää. Erityisesti
perussairauksien hoito, yksinäisyyden ehkäisy ja ikääntyneiden toimintakyvyn
ylläpito on varmistettava”, kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan
varapuheenjohtaja Mia Laiho sanoo.
Poikkeusoloissa moni ikääntynyt on entistä
enemmän muiden ihmisten avun ja tuen varassa. Kaikilla ei välttämättä ole
läheistä, jolta pyytää apua asioinnissa. Ikääntyneiden mahdollisuutta hankkia
palveluita, jotka tukeva kotona oloa, on myös parannettava. Kokoomus on
esittänyt, että palvelusetelillä voitaisiin turvata oikea-aikaisten
peruspalveluiden saatavuus ja mahdollistaa esimerkiksi kotiinkuljetuspalvelut
lääkkeille ja ruualle.
Kansanedustaja ja kokoomuksen eduskuntaryhmän
varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa kannustaa palvelusetelin käyttöön myös
ikääntyneiden hyvän toimintakyvyn säilyttämiseksi. ”Palvelusetelillä voidaan
lisätä liikuntaa ja kuntoutusta ikääntyneen fyysisen kunnon ylläpitämiseksi.
Koronaepidemian aikana on toimintakyvyn heikkenemistä vältettävä ja
ikääntyneiden liikunnasta ja kuntoutuksesta huolehdittava”, Sarkomaa sanoo.
Koronatartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi
tehdyt rajoitukset ovat välttämättömiä, mutta niiden pitkittyessä myös haitat
nousevat esiin. Esimerkiksi lääkärikäyntien selkeä väheneminen koronaepidemian
alettua on huolestuttava signaali.
”Moni sairaus, esimerkiksi sydän- ja
verisuonisairaudet, syöpä, diabetes ja mielenterveysongelmat, vaativat
säännöllistä hoitoa. Mm nämä sairaudet vaativat hoitoa riippumatta koronasta.
Palveluja on oltava tarjolla ja tarpeellisista lääkäriajoista ja
seurantakäynneistä ei pitäisi luopua kuin aivan välttämättömästä syystä.
Ikääntyneiden on saatava apua terveysongelmiinsa myös koronakriisin keskellä”,
kansanedustaja Paula Risikko sanoo.
Sosiaalisten lähikontaktien vähentäminen on
nyt välittömän terveyden suojaamiseksi tärkeää, mutta samalla yhä useampi
ikääntynyt voi tuntea yksinäisyyttä ja turvattomuuden tunnetta eristäytymisen
seurauksena. Lisäksi eristäytyminen lisää liikkumattomuutta ja heikentää
toimintakykyä.
”Yksinäisyyden torjumiseksi ja ikääntyneiden
toimintakyvyn ylläpitämiseksi tarvitaan laajaa yhteistyötä, jossa myös
järjestöjen ja vapaaehtoisten osaamista kannattaa hyödyntää. Vähentynyt
liikkuminen näkyy nopeasti toimintakyvyn heikkenemisenä ja kaatumisen riski kotona
kasvaa. Koronaepidemian aikanakin ikäihmisen mahdollisuus liikkumiseen ja
ulkoiluun tulee säilyä, sillä ne ylläpitävät toimintakykyä ja henkistä
hyvinvointia. Mahdollisuudet liikkumiseen ja kuntouttavien palveluiden nopea
saatavuus on varmistettava myös epidemian aikana”, edustajat sanovat.
Lisätietoja:
Mia Laiho, 050 433 6461
Sari Sarkomaa, 050 511 3033
Paula Risikko, 050 511 3107
Kokoomuksen sosiaali- ja terveystyöryhmän kannanotto
on luettavissa Kokoomuksen sivuilla.