Lenita Toivakka: Ihminen ja koronakriisi
Koronaviirus koettelee koko maailmaa. Suomessa on otettu kovimmat mahdolliset varautumiskeinot käyttöön. Vaikka valmiuslait rajoittavat liikkumistamme ja vapauttamme tässä tilanteessa, ne tuntuvat nyt oikeilta ja tuovat jopa turvallisuuden tunnetta. Edellyttäen, että niitä noudatetaan kaikkialla Suomessa. Meidän kaikkien on syytä kunnioittaa näitä kovia toimia ja suosituksia sekä samalla kantaa vastuu niistä, joille koronaan sairastuminen on henkeä uhkaava, vakava riski.
Elämme valtavassa epävarmuudessa. Elämme scifi- elokuvaa, jonka pause – nappula ei ole käsissämme. Huoli omasta ja läheisten terveydestä ja toimeentulosta on suuri. Arjessamme on tapahtunut niin valtavia muutoksia lyhyessä ajassa, että tätä ei oikein pysty käsittämään. Meidän on sopeuduttava uuteen tilanteeseen ja suhtauduttava arjen rajoituksiin vakavasti.
Terveydenhuolto kaikkialla maailmassa kuormittuu ennen näkemättömällä tavalla. Koronakriisistä ulos selviytymisessä terveydenhuollon työntekijöillä ympäri maailmaa on valtava vastuu. Terveydenhuollon ammattilaiset pelastavat ihmishenkiä ja riskeeraavat samalla omaa ja läheistensä terveyttä. He eivät voi tehdä etätyötä kuten minä saan tehdä. Monet näistä korvaamattomista ammattilaisista on samaan aikaan äitejä ja perheen jäseniä, jotka kantavat huolta lapsistaan ja iäkkäistä läheisistään. Tämä tilanne saattaa heidät valtavan paineen alle. Ja maailman laajuisesti 70 prosenttia heistä on naisia. Naisia, jotka kantavat valtavan vastuun siitä, että selviydymme tästäkin kriisistä. Näiden sotesankareiden jaksamista on nyt tuettava kaikin mahdollisin keinoin. Näitä sotesankareita tarvitaan hyvinvointimme turvaamisessa kriisin jälkeenkin.
Pienet yrittäjät ja yksinyrittäjät ovat nyt kovassa paikassa. Monelta on business kadonnut totaalisesti muutamassa päivässä. Huoli omasta ja omien työntekijöiden tulevaisuudesta on suuri. Voimme itse kukin omalla toiminnallamme jonkun verran heitä auttaa, ja täytyy todella toivoa, että valtiovallan taloudelliset tukitoimet yltävät myös pienyrittäjälle asti. Yrittäjät ovat niitä, jotka ylläpitävät hyvinvointipalvelujemme rahoitusta jatkossakin.
Juuri nyt valoa on koronakriisistä huolimatta taivaalla enemmän kuin kuukausiin. Päivät pitenevät ja aurinko on näyttäytynyt pitkän, harmaan marraskuun jälkeen. Samaan aikaan koronakriisin keskellä on havaittavissa pientä vahvistumista välittämisessä ja jopa some- keskusteluissa. Kriisi, joka nyt meitä koettelee voi yhdistää ihmisiä, uudistaa arvojamme ja vahvistaa yhteiskuntaamme. Eiköhän me tästäkin selviydytä! Hyvää tasa-arvon päivää!
Lenita Toivakka
Pääsihteeri / Executive Director
Global Compact Network Finland