Kokoomuksen Sarkomaa: Kieltolain aika on ohi
Tiedote 21.2.2020
Julkaisuvapaa
heti
Kokoomuksen
Sarkomaa: Kieltolain aika on ohi
Perhe-
ja peruspalveluministeri Krista
Kiurun (sd.) mukaan alkoholin nettimyynnin sääntelyn
muutostarpeita pitäisi arvioida. Ministeri viittasi eilisellä
lausunnollaan Helsingin käräjäoikeuden antamaan päätökseen, jonka
mukaan alkoholin
nettimyynti Suomeen ei ole laitonta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja,
kansanedustaja Sari Sarkomaa toteaa, että alkoholin etämyynti on
EU-sisämarkkinoiden normaalia toimintaa, jota ei voi eikä pidä kieltää.
”Etämyynnissä
on kysymys alkoholin kulutukseen suhteutettuna hyvin pienestä, mutta
esimerkiksi monelle viiniharrastajalle tärkeästä asiasta. Kannustan
ministeri Kiurua luopumaan kieltolakiajatuksista ja luottamaan suomalaisiin
kuluttajiin”, Sarkomaa sanoo.
Ruotsissa
etämyynti on säänneltyä, selkeästi sallituksi säädettyä kauppaa, joka toimii
sikäläisen alkoholimonopolin rinnalla. EU-oikeudellisesti asia on selkeä: Alkon
monopoli ei ulotu rajojen yli eikä koske etämyyntiä.
”Suomessa on otettava järki käteen ja toimittava kuten
Ruotsissa. Laillisesti toimivilta etämyyjiltä kerätään verot, ja
vastaanottajien täysi-ikäisyyden tarkastaminen on kuljettavan tahon
velvollisuus”, Sarkomaa sanoo.
”Pidän
tärkeänä, että alkoholipolitiikkaa kehitetään edelleen vastuullisesti ja
pitkäjänteisesti. Kysymys, mihin kuluvalla eduskuntakaudella tulee löytää
ratkaisuja on miten alkoholin kulutusta saataisiin suunnattua kotisohvilta
ravintoloihin. Alkoholin nauttiminen valvotuissa tiloissa vähentäisi järjestyshäiriöitä
ja edistäisi myös kansanterveyttä. Alkoholipolitiikkaan liittyy myös keskustelu
suomalaisesta ruoka- ja ravintolakulttuurista. Päätöksillä on iso vaikutus
yrittäjyyteen, Suomeen suuntautuvan matkailuun ja elinkeinonharjoittajien
toimintamahdollisuuksiin”, Sarkomaa sanoo.
Lisätietoja:
Sari Sarkomaa, 050 511 3033