Toimenpidealoite – tiedonkeruuta koirahyökkäyksistä ja muista eläinsuojelurikoksista

Blogi

Eduskunnalle Koirahyökkäysten määrä on kasvanut vuosi vuodelta. Helsingin poliisin karkean arvion mukaan koirahyökkäysten määrä olisi lähes kaksinkertaistunut viime vuodesta. Vakuutusyhtiöiden mukaan trendi on nouseva ja koirahyökkäyksistä tulee yhtiöille useampia ilmoituksia viikoittain. Koirahyökkäyksistä uutisoitaessa on tuotu usein esiin, että esimerkiksi Tanska on kieltänyt useita koirarotuja, Espanjassa taas riskikoirilla pitää olla kuonokoppa julkisilla paikoilla eikä omistajalla saa … Jatka lukemista ”Toimenpidealoite – tiedonkeruuta koirahyökkäyksistä ja muista eläinsuojelurikoksista”

Ota kantaa