Tiedote 25.10: Tuleeko tuhat lääkäriä vai ei? – Ministerin linjaukset epäselviä
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Mia Laiho ovat huolissaan siitä, että kunnissa hämmennys sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämisestä syvenee entisestään peruspalveluministeri Kiurun epäselvien lausuntojen myötä. Kiurun mukaan Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman myötä terveyskeskuksiin saadaan luvattuja lääkäreitä. Aamulehden 23.10. tietojen mukaan ohjelmalle suunnattava valtionavustusrahoitus ei tähän kenties taivukaan.
”Hoitotakuun tiukentaminen viikkoon on hallitukselta
kunnianhimoinen tavoite, jonka toteuttamiseksi kunnissa tarvitaan ilman muuta
rahoitusta lääkärien ja muun terveydenhuollon henkilöstön palkkaamiseen ja näin
on luvattukin. Mikäli nyt myönnettävää rahoitusta ei voida käyttää lääkäreiden
palkkaamiseen, niin hoitotakuun tiukennus tulee ajamaan kunnat ahtaalle”,
Sarkomaa ja Laiho sanovat.
Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman
tiedotustilaisuudessa 15.10. ministeri Kiurulta kysyttiin, milloin
hallitusohjelmassa mainittu tuhannen uuden lääkärin palkkaaminen perustasolle
on ajankohtaista. ”No nyt se on ajankohtaista, kun tämä raha lähtee kentälle.
Niin jos tällä ei palkata kaikkia niitä lääkäreitä, jotka saadaan houkuteltua
mukaan, niin millä sitten? Kyllä se niinkun tässä nyt on”, Kiuru vastasi.
Aamulehdessä
23.10. sosiaali- ja terveysministeriön johtaja Tuija Kumpulainen kertoikin,
että valtionavustusta ei voi käyttää vakituisen lakisääteisen tehtävän hoitoon,
vaan sitä varten ovat valtionosuudet. Kumpulainen totesi myös, että
valtionavustuksella ei voi palkata lääkäreitä. Kumpulaisen mukaan avustusta
voidaan käyttää esimerkiksi vastaanoton kehittämiseen, mutta ei pysyvään
resursointiin.
Ministeriössä selvitetään parhaillaan, voisiko rahaa käyttää lääkärien
väliaikaiseen palkkaamiseen terveysasemien jonojen lyhentämiseksi.
”Kyseessä on jälleen yksi petetty lupaus. Hallitus
on puhunut tuhannen lääkärin lisäämisestä perusterveydenhuoltoon, mutta
hallituksella ei ole osoittaa pysyvää rahoitusta. On mahdollista, että
monimutkaisen hankehumpan haun kautta saadakseen palkata määräaikaisesti
henkilöstöä purkamaan hoitojonoja. Lisäksi hallituksen osoittamalla
määrärahalla jäädään vielä kauas tuhannen lääkärin tavoitteesta. Kaiken lisäksi
pitäisi olla rahaa muun terveydenhuoltohenkilöstön palkkaamiseen”, Sarkomaa ja
Laiho sanovat.
”Hallitus on jo palkkaamassa määräaikaisia opettajia ja
nyt samaa harkittaisiin lääkäreiden kohdalla? Nämä ovat pysyviä tehtäviä
kunnissa, jotka vaativat pysyvän rahoituksen. Tarpeesta lisätä
terveyskeskuslääkäreiden työn houkuttelevuutta on myös puhuttu paljon.
Aiotaanko nyt palkata määräaikaisia lääkäreitä, ja sitenkö terveyskeskusten
houkuttelevuutta ja nuorten lääkärien hakeutumista perusterveydenhuoltoon
parannetaan?” edustajat kysyvät.
Kokoomusedustajat jättivät asiasta tänään kirjallisen
kysymyksen hallitukselle vastattavaksi.
Lisätietoja:
Sari Sarkomaa, 050 511 3033
Mia Laiho, 050
433 6461