Hallituksen tekemättömyys vakava uhka hyvinvointiyhteiskunnalle

Blogi

Kun olen lukenut
hallituksen budjettiesitystä ja tänä aamuna valtiovarainministeriön
virkamiesten jopa hätähuutoja sisältäneet tiedotteet, on sanottava: ”Hyvä
hallitus, palatkaa takaisin Säätytalolle. Budjettiriihi jäi täysin kesken.
Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on vakavasti uhattu.”

Valtiovarainministeriö on
juuri laskenut talouskasvuennustetta. Työllisyyskehitys pysähtyi jo
alkuvuodesta. Vastuunkannon sijaan Rinteen hallitus piti tynkäbudjettiriihen.
Merkittävät työllisyyttä edistävät toimet jätettiin tekemättä. Vaikutusarviot
budjettiriihestä salattiin. Syynkin ovat keskeiset ekonomistit julkilausuneet.
Tynkäbudjettiriihen työllisyysvaikutukset valuvat pakkasen puolella.
Työllisyystavoite karkaa käsistä jo alkumetreillä.

Vaikka maailman talous tuo
synkkiä pilviä, on suurin uhka hyvinvointiyhteiskunnallemme Rinteen hallituksen
vastuuton talouspolitiikka.

On täysin poikkeuksellista, että
valtiovarainministeriön virkamiehet arvostelevat avoimesti ja kovin sanoin
hallitusta todeten: ”Keinoja kasvun ja työllisyyden lisäämiseksi on monia.”
Hallitus on jo päättänyt joistain toimista. Lisäksi hallitus on sitoutunut
etsimään lisää toimia yhdessä työmarkkinaosapuolien kanssa. Niitä odotellessa.

Kukaan virkamiesten varoitustekstiä lukenut ei ihmettele kokoomuksen johdolla jätettyä välikysymystä ja epäluottamusta hallitukselle. Kun valtiovarainministeriön virkamiehet yhtyvät näkemykseemme vastuuttomuudesta, pitäisi hallituksen viimeistään herätä. Hyvinvointiyhteiskuntamme murenee, jos hallitus ei muuta vastuuttoman politiikkansa suuntaa.

Valtiovarainministeriön virkamiesten
mielestä työllisyystavoite ei ole toteutumassa ja rakenteellisia uudistuksia
pitäisi tehdä. Työmarkkinapöytä on toiveiden varassa.

Hallitus, kuunnelkaa
talouden asiantuntijoita. Palatkaa Säätytalolle pelastamaan
hyvinvointiyhteiskuntamme ja tekemään oikeita toimia työllisyyden
edistämiseksi.

Korjaustoimia on tehtävä myös siksi, että
budjettiesityksen lisäpanostukset tehdään rahalla, jota hallituksella ei ole.
Raha ryöstetään lapsiltamme ja tulevilta sukupolvilta. Hallitus myy
kansallisomaisuuttamme käyttäen valtaosan budjetin tilkkeenä. Lisäksi hallitus
on vääntänyt valtion velanoton kasvuun. Ei ole ihme, että suomalaiset ovat
huolissaan. 

Toisin oli viime kaudella. Silloin
maahamme syntyi noin 140 000 uutta työpaikkaa. Tuhansissa perheissä koettiin
ilon hetkiä, kun äiti tai isä oli saanut työpaikan. Kun työttömänä ollut
nuori pääsi ensimmäiseen työpaikkaan. Nuorisotyöttömyys väheni
merkittävästi. Pitkäaikaistyöttömyys puolitettiin.

Ei ole ihme, että suomalaiset pohtivat, voiko hallitukseen luottaa. Lukemattomat vaalilupaukset ovat kokeneet vappusatasen kohtalon. Lukemattoman moni lupaus on petetty. Pääministeri lupasi turvata suomalaisten ostovoiman. Toisin käy. Tavallisen palkallaan elävän ahkeran työntekijän ja yrittäjän verotus kiristyy. Nuoret marssivat ilmastotekoja vaatien. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään.

Opiskelijat ovat nousseet barrikadeille,
koska hallituksen lupaamaa opintorahan korotusta ei tule. Ikäihmiset eivät
marssi. Erityisesti heidän puolestaan on opposition puhuttava. Saan päivittäin
huolestuneita viestejä, eikö vanhusten hoidon epäkohdille aiotakaan tehdä
mitään.

Ennen vaaleja hallitus lupasi laittaa
hoitajamitoituksen kuntoon hetkessä. Nyt tuleekin henkilöstömitoitus, ja
laki tulee voimaan ei heti vaan aprillipäivänä vuonna 2023. Vasta pari viikkoa
ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Hallitus sysää keskeisimmän vaalilupauksensa
seuraavan hallituksen kontolle. 

Hallitus
lupasi hoitajamitoitukseen 250 miljoonaa euroa, mutta ensi vuodelle
esitetty summa on 5 miljoonaa. Miksi vanhuspalvelut jätettiin hallituksen
mittavan rahan jaon ulkopuolelle?

Kaikeksi karmeudeksi torso
esitys koskee vain ympärivuorokautista hoivaa ja jättää kylmästi syrjään
yli puolet vanhuspalveluja käyttävistä ihmisistä. Hallitus on kääntämässä
kylmästi selkänsä kotihoidossa oleville ikäihmisille, omaishoitajille ja heidän
läheisilleen.

Kokoomus on vastavoima Rinteen hallituksen vastuuttomuudelle.
Kokoomuksella on vaihtoehto hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseksi. Kokoomuksen eduskuntaryhmä ei
voi antaa tukea Rinteen hallituksen budjettiesitykselle, joka perustuu tulevien
sukupolvien kustannuksella elämiseen.  Budjetille, jota leimaa
työllisyystoimien lykkäys. Teemme oman vastuullisen ja välittävän vaihtoehtomme,
jossa

– työn ja eläkkeiden verotus ei kiristy

– koulutukseen panostetaan

– työttömyydestä kärsiviä autetaan
saamaan töitä

– mielenterveyspalveluiden terapiatakuu
toteutetaan

– teemme tuloksekkaita,
kaupunkilaisjärkisiä ilmasto- ja ympäristötekoja

– tulevaisuusinvestoinnit ovat todellisia

– kaikista ikäihmisistä kannetaan vastuuta. 

Ja tämä toteutetaan niin, että hyvä talouskehitys voi jatkua, työttömyys edelleen vähentyä ja työllisyys parantua.

Sari Sarkomaa
kokoomuksen eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja
valtiovarainvaliokunnan jäsen

Ota kantaa