Kesäkuun eduskuntaterveiset

Arvoisa vastaanottaja,
Eduskuntaryhmämme järjestäytyi valitsemalla ryhmällemme
uuden johdon. Oli ilo ja kunnia
tulla valituksi eduskuntaryhmämme ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi. Toimin
tällä kaudella valtiovarainvaliokunnassa, jossa käsitellään muun muassa valtion
talousarvio. Varsinkin oppositiossa valiokunta on mitä tärkein paikka
vaikuttaa.
Kokoomus suuntaa oppositioon ensimmäistä kertaa 12 vuoteen.
Se on otettava mahdollisuutena ja uudistumisen paikkana. Kokoomuksen on tehtävä
rakentavaa ja vahvaa kokoomuslaista uuden ajan oppositiopolitiikkaa.
Olen toiminut useamman kauden kokoomuksen
varapuheenjohtajana ja sen jälkeen puoluevaltuuston puheenjohtajana. Koko tuon
10 vuoden ajan johdin kokoomuksen ohjelmatyötä. Tuolle kokemukselle on nyt
käyttöä. Uudistuminen ei tapahdu itsestään, vaan se on tehtävä.
Pääministeri Rinteen
hallitusohjelmassa on paljon hyviä asioita. Lähempi
tarkastelu osoittaa, että monesta hyvästä tavoitteesta puuttuu uskottava
ratkaisu ja rahoitus. Hallitusohjelma on ennemminkin
toiveiden tynnyri kuin strateginen ohjelma kestävään tulevaan. Lopputuloksena
on epätietoisuus mitä tavoitteista ylipäätään aiotaan toteuttaa ja miten
rahoittaa.
Hallitusohjelman
suurin riski ja kysymysmerkki on se, miten kunnianhimoinen
työllisyystavoite aiotaan saavuttaa. Ohjelmassa ei ollut juurikaan keinoja vaan
pallo on heitetty työmarkkinajärjestöjen syliin. Työllisyystavoite
ratkaisee niin hallituksen onnistumisen kuin maamme hyvinvoinnin. Edellisellä
eduskuntakaudella työllisyysaste nousi kolme prosenttiyksikköä ja uusia työpaikkoja
syntyi Lahden kaupungin asukasmäärän verran. Kokoomus jatkaa oppositiosta työtä
yrittäjyyden ja työllisyyden vauhdittamiseksi.
Tässä
kirjeessä:
Tervetuloa vieraakseni eduskuntaan

Olen saanut paljon kyselyitä tulevan syksyn
vierailuista eduskuntaan. Otan mielelläni vastaan ryhmiä tutustumaan
eduskuntaan sekä keskustelemaan ajankohtaisista Helsingin ja politiikan
kuulumisista. Vierailun varausta ja järjestelyitä varten olethan yhteydessä
avustajaani Sinaan sina.nordman@eduskunta.fi.
Ankara verotus kurittaa ahkeria suomalaisia
On
vakava virhe, että punavihreän hallituksen veropolitiikka lisää ahkerien
suomalaisten verotaakkaa ja murentaa hyvinvointi yhteiskuntamme perustaa.
Työn
verotuksen keventäminen on välttämätöntä työllisyyden ja kannustimien
vahvistamiseksi. Meidän
tulisi verottaa vähemmän sitä, mitä haluamme enemmän eli työtä ja enemmän sitä
mitä haluamme vähemmän eli haittoja ja päästöjä. Yhtälailla on kevennettävä
eläkkeiden verotusta. Ostovoiman turvaaminen on erityisen tärkeää suurten
elinkustannusten Helsingissä.
Mustia pilviä perhevapaauudistuksen yllä
Hyvä perhevapaauudistus huomioi
lapsilähtöisesti perheiden moninaiset tilanteet, kohtelee erilaisia
perheitä tasapuolisesti sekä vahvistaa työllisyyttä. Viime eduskuntakaudella oli iso pettymys,
että keskustan perheministeri Annika
Saarikko pysäytti yksipuolisesti
tekeillä olleen uudistuksen. Suomalaisten perheiden kannalta on tärkeää, ettei
näin tällä eduskuntakaudella tapahdu. Hallitusohjelman reunaehdot
perhevapaauudistukselle sekä uudistuksen alibudjetointi herättävät huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä jatkaa
tinkimättömästi työtä sen eteen, että lapsille ja perheille paras mahdollinen
perhevapaauudistus saadaan vihdoinkin tehtyä.
Naisten
ja tyttöjen sukuelinten silpominen kiellettävä erillislailla
Tyttöjen silpominen on
Suomessakin kiellettävä erillislailla. Jätin asiasta viime
eduskuntakaudella toimenpidealoitteen. On iso
pettymys, että tärkeä tyttöjä suojeleva asia puuttuu hallitusohjelmasta. Muut
Pohjoismaat ovat epäinhimillisen sukuelinten silpomisen erillislailla
kieltäneet. Tyttöjen ja naisten sukuelinten silpominen täyttää rikoslaissamme
pahoinpitelyn tunnusmerkit. Se ei kuitenkaan riitä tyttöjen suojelemiseksi.
Vanhemmat eivät välttämättä näe tyttöjen ihmisoikeuksia loukkaavaa ja terveyttä
vaarantavaa silpomista räikeänä pahoinpitelynä vaan osana perinnettä. Tyttöjen
sukuelinten silpomisen kieltävä laki on tärkeä, sillä se antaa selkeän
signaalin, että silpominen on vakava rikos Suomessa.
Hallitus unohti kaupungit ja
nopeat junayhteydet
Eduskunta
käsitteli ennen kesätaukoa lisätalousarvioesityksen. Siinä yhdessä pitkälle
valmisteltuja hankkeita viedään eteenpäin. Hankkeilla parannetaan
liikenneverkon toimivuutta, turvallisuutta ja ympäristöystävällisyyttä.

Keskeisenä
heikkoutena liikennekokonaisuudessa on kaupunkien ja nopeiden junayhteyksien
edistämisen unohtaminen. Nykyisen Helsinki-Riihimäki-Hämeenlinna- Tampere
–pääradan kehittämisen suunnitteluun Jokelan ja Tampereen välillä
esitetään 11 miljoonaa, mutta suunnitteluraha ei koske esimerkiksi Lentorataa
tai yhteyksien parantamista Tampereelta pohjoiseen.
Helsinkiläisten
kansanedustajana keskeinen tavoitteeni on varmistaa, että tulevissa
liikennehankkepäätöksissä Helsinki ja kaupungit ovat vahvasti mukana.
Ministeri
Kiuru kiemurtelee hoitajamitoituslupauksensa kanssa
Krista
Kiuru (SDP) tuli heti ministeri valinnan jälkeen, ainakin hetkeksi,
vastuulliselle kaikista ikäihmisistä huolen
pitävälle kokoomuksen linjalle. Peruspalveluministeri Kiuru
muistutti, että hoitajamitoituksen määrittely on tehtävä huolellisesti,
laittaa osaksi vanhuspalvelulakia. Hän totesi, että kyse myös kotihoidosta ja
on katsottava mistä hoitajat tulevat. Kyse on ensisijaisesti hoitoisuudesta.
Näin lukee myös Rinteen hallitusohjelmassa.
Toivottavasti Kiuru myös pysyy linjassaan pyrähdystä kauemmin.
Huolestuttavaa on, että Kiuru totesi myös:
”Tältä osin en osaa tässä vaiheessa ennustaa, kuinka nopeasti vanhuspalvelulaki
on mahdollista uudistaa, koska muitakin tarpeita kuin tämä itse
vähimmäismitoitus on”. On ihan pakko kysyä, eikö vanhustenhuollon kuntoon
laittaminen olekaan enää ykkösprioriteetti?
Heinäkuun lomailen ensin Saimaan ja sitten Itämeren aalloilla. Elokuun alussa palaan työn ääreen. On mainiota, että elokuinen eduskuntaryhmämme kesäkokous on pääkaupunkiseudulla.

Aurinkoisin
kesäterveisin
Sari
Sarkomaa