Helsingin kuntapolitiikan viikko 20/2019

Blogi

Kaupunginhallitus käsittelee valtuutettujen aloitteita. Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päättää Lauttasaareen tulevan uuden ala-asteen koulun toimipaikasta ja oppilaaksiottoalueesta. Kaupunkiympäristölautakunnassa varataan alue Jokerikorttelin toteutusedellytysten jatkoselvittämistä varten.

Maanantai 13.5.

Kaupunginhallitus

Tiistai 14.5.

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto

Kaupunkiympäristölautakunta

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto

Torstai 16.5.

Liikenneliikelaitoksen (HKL) johtokunta

Perjantai 17.5.

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto

 

Kaupunginhallitus käsittelee Taka-Töölön Topeliuksenkatu 16:n ja Herttoniemen Työnjohtajankadun kortteleiden asemakaavan muutoksia. Ensin mainittu mahdollistaa 55 asunnon rakentamisen entisen, purettavan Svenska social- och kommunalhögskolanin rakennuksen tontille. Jälkimmäisellä muutoksella syntyy asuntoja noin 3 400 uudelle asukkaalle

Kaupunginhallitus käsittelee myös isoa kasaa uusia ja viime kokouksessa pöydälle jääneitä aloitteita ja toivomusponsia, aiheina mm. selvitystyön käynnistäminen kasvavien liikenneruuhkien vaikutuksesta Helsingissä toimivien yritysten sijoittautumissuunnitelmiin, ilmastovaikutusten arvioinnin käyttöönotto päätöksenteossa ja Hietaniemen rannan rauhoittaminen festivaaleilta.

Jätin viimeksi itsekin pöydälle Martina Harms-Aallon tekemään työsuhdeasuntojen lisäämistä koskeneeseen aloitteeseen annetun vastauksen. Vastauksessa mainittiin nimittäin vain työsuhdeasuntojen lukumäärä, mutta ei vastattu käytännössä itse kysymykseen. Mielestäni tilanteessa, jossa esimerkiksi omalla toimialallani vallitsee huutava pula varhaiskasvatuksen opettajista, olisi syytä pohtia työsuhdeasuntojen määrän lisäämistä ja niiden markkinointia entistä pontevammin rekrytoinnin yhteydessä. Työvoimapulaa on myös kaupungin sote-toimialalla. Aion siis tehdä tästä palautusesityksen.

Kaupunginhallitus antaa myös eduskunnan oikeusasiamiehelle lausunnon Lauttasaaren ala-asteen Myllykallion koulun sisäilmaongelmista tehdyn kantelun johdosta. Kaupunkiympäristön toimialan lausunnon perusteella vastauksena on, että kaupunki on käsitellyt koulurakennuksen sisäilma-asioita vastuullisesti sekä huolehtinut asian riittävästä tiedottamisesta asianmukaisesti.

Kaupunginhallitus antaa myös ELY-keskukselle lausunnon Finest Bay Area -hankkeen (Suomen ja Viron välille kaavailtu tunneli) ympäristövaikutustenarviointiohjelmasta. Helsinki luonnollisesti pitää parempana vaihtoehtoa, joka kulkisi Helsingin päärautatieaseman ja Pasilan aseman kautta, ja katsoo pitää hankkeeseen liittyvien luotettavien suunnitelmien, taloudellisten laskelmien ja volyymiarvioiden puuttumista huolestuttavana ja hankkeen uskottavuuden kyseenalaistavana.

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielisessä jaostossa hyväksytään työväenopiston opinto-ohjelma ensi lukuvuodeksi. Helsingin kaupungin suomenkielinen työväenopisto tuottaa vuosittain peräti noin 5000 kurssia, luentoa ja tapahtumaa. Syksyn 2019 kurssitarjonta julkaistaan Ilmonet-fi-palvelussa 10.6. ja ilmoittautuminen syksyn kursseille alkaa porrastetusti 12.-14.8.

Viime vuosien selkein muutos on maahanmuuttajakoulutuksen volyymin kasvu, mikä tulee jatkumaan vuonna 2020. Vuodesta 2018 alkaen maahanmuuttajien luku- ja kirjoitustaidon koulutus on ollut vapaan sivistystyön erityistehtävä, jota rahoitetaan korotetulla valtionosuudella. Tämä koulutus on voimakkaassa kasvussa. Opistossa on myös käynnissä kaksi kehittämishanketta, joista toinen tähtää aikuisten digi- ja perustaitojen parantamiseen ja toinen opiston tapahtumatuotannon kehittämiseen

Lauttasaareen valmistuu uusi ala-asteen koulu, ja sille vahvistetaan toimipaikka (Vattuniemenkuja 4) ja oppilaaksiottoalue. Uuden koulun rakennukseen tulee noin 650 oppilaspaikkaa. Lauttasaaren nykyisessä ala-asteen koulussa tulee olemaan noin 530 oppilaspaikkaa perusparannuksen jälkeen (nykyisin noin 1000 oppilasta). Uuteen koulurakennukseen tulee myös noin 210 uutta päiväkotipaikkaa. Uuden koulun toiminta käynnistyy 1.8.2020. Oppilaaksiottoalue löytyy täältä.

Kaupunkiympäristölautakunnalle esitetään alueen varaamista YIT:lle ja Satolle Jokerikorttelin toteutusedellytysten jatkoselvittämistä varten. Itäkeskuksen Jokerikortteli sijaitsee maanalaisen metroaseman päällä nykyisen joukkoliikenneterminaalin kohdalla. Alue on lähivuosina kehittymässä ja käyttäjämääriltään vilkastumassa muun muassa Raide-Jokerin ansiosta. Kaupunki kutsui keväällä 2018 kumppaneita kehittämään Jokerikorttelia. Ilmoittautuneita oli kolme. Varausta esitetään YIT:lle ja SATO:lle Jokerikorttelin toteutusedellytysten jatkoselvittämistä varten. Alustavien suunnitelmien mukaan kortteliin tulisi noin 12 500 k-m² liike- ja palvelutilaa sekä 19 000 k-m² asumista. Aikataulullisesti tavoitteena on toteuttaa uusi maankäyttö samanaikaisesti Raide-Jokerin toteuttamisen kanssa tai pian sen jälkeen.

Lisäksi ehdotetaan muutettavaksi Aleksis Kiven katu 5:n eli Nordean kampuksen ja Länsisatamassa Saukonkanavan etelänpuoleisten kortteleiden asemakaavoja. Ensin mainitun kaavamuutoksen tarkoituksena on mahdollistaa toimistotyön nykyisiä vaatimuksia vastaavan uudisrakennuksen rakentaminen Nordealle. Jälkimmäisen muutoksen myötä saadaan asunnot 260 uudelle asukkaalle.

Aurinkoista uutta viikkoa!

Ota kantaa