Mahtuuko kaupunkipolitiikka punavihreään hallitusohjelmaan?
Hallituksen
muodostaja Antti Rinteen valinta tarkastella hallitusohjelman painopisteitä
Ilmiöpohjaisesti on hyvä idea. Aikamme suuret kysymykset ratkaistaan
ministeriöiden hallinnonalojen rajapinnoilla. On ihmetyksen aihe, että
kaupungistumiselle ei ole varattu omaa neuvottelupöytää. SDP oli kiitettävän
ponteva kaupunkipolitiikan puolestapuhuja oppositiossa. Nyt on lupausten
lunastamisen paikka.
Vetoan hallitusneuvottelijoihin,
jotta kaupungistuminen saisi kaikkiin suomalaisin vahvasti vaikuttavana
globaalina megailmiönä sijaa Säätytalossa. Nyt kaupunkipolitiikka on vaarassa
jäädä sivuraiteille, vaikka sen pitäisi olla yksi painopiste.
Pääministeri
Sipilän hallituksen talous- ja työllisyyspolitiikka tuotti hyviä tuloksia,
mutta edellinen hallitus ei hyödyntänyt riittävästi kaupunkipolitiikkaa.
Tulevan hallituksen on välttämätöntä sopia toimista kaupunkipolitiikan
täysimääräiseksi hyödyntämiseksi.
Työllisyysasteen
nostaminen pohjoismaiselle tasolle ei onnistu ilman vahvaa metropoli- ja
kaupunkipolitiikkaa. Kaupungistuminen on valjastettava kasvun ja
hyvinvoinnin lähteeksi. Asukastiheyden kasvu lisää tutkitusti tuottavuutta ja
innovaatiot sekä luovuus keskittyvät suuriin yliopistokaupunkeihin. Helsinki ja
pääkaupunkiseutu ovat koko maan talouden veturi. Siksi metropolialueen
menestyksen vauhdittaminen on jokaisen suomalaisen etu.
Talouden
kasvu on vaarassa sakata osaavan työvoiman puutteeseen. Siksi osaamiseen
ja sen uudistamiseen pitää erityisesti panostaa siellä, missä on työvoiman
tarvetta.
Valtiovallan
ja kaupunkien on yhdessä vahvistettava toimia, joilla jarrutetaan
kaupunkien kustannusten kasvua. Työntekoa rankaisevan verotuksen
purkamista on jatkettava. Tämä on olennaista korkeiden elinkustannusten
kanssa kamppailevien työntekijöiden ja eläkeläisen ostovoiman
turvaamiseksi.
Asumisen lähes sietämätön kalleus on myös mittava talouskasvun pullonkaula. Hallitusneuvotteluissa näyttää olevan mittavasti lobbareita, kuulla on syytä myös kaupunkeja. Hallitusneuvotteluissa olisi oleellista sopia esimerkiksi MAL-sopimusten pidentämisestä. Sopimuksilla on tuettava entistä paremmin kasvun vastaanottamista ja sen vaatimia investointeja.
Sari Sarkomaa
helsinkiläisten kansanedustaja