Eduskuntaterveiset 6/2019

Arvoisa vastaanottaja,
Eduskuntatyö on käynnistynyt järjestäytymisellä ja
hallitustunnusteluilla. Myös osa valiokunnista kokoontuu, mutta varsinainen työ
käynnistyy hallituksen nimeämiseen jälkeen. Valiokuntapaikat jaettiin aakkosten
mukaan siihen asti, kunnes hallitusneuvottelut ovat ohi onnistuneesti. Toimin
suuressa valiokunnassa ja liikennevaliokunnassa.
Olen kiitollinen, että saan jatkaa työtäni
helsinkiläisten kansanedustajana. Kiitos kaikille vaalityötäni tukeneille ja
tietenkin äänestäjille.

Tässä
kirjeessä
- Vihervasemmistohallitusta
pukkaa - Eduskuntakirjeen osoitteiden päivitys
- –
Koulujuoksu-tapahtuman suojelijana
- Helsingin ja Uudenmaan kansanedustajien
neuvottelukunnan puheenjohtajisto uudistui
Vihervasemmistohallitusta
pukkaa
Eduskuntaryhmämme oli valmis
hallitusvastuuseen mutta vastuullisilla nuoteilla. Emme kuitenkaan päässeet
tunnusteluja pidemmälle. SDP oli selvästi ja ajoissa tehnyt valintansa. Hinku
punavihreän hallitukseen huokui joka taholta. Olin vahvasti mukana kirjoittamassa
Kokoomuksen vastauksia hallitustunnustelijan Rinteen kysymyksiin päävastuuna
koulutus ja tutkimus. Olimme valmistautuneet hyvin mahdollisiin
hallitusneuvotteluihin. Pian näemme syntyykö Rinteen yrityksestä
hallitusta.
Eduskuntakirjeen osoitteiden päivitys
Eduskuntatyön aluksi tarkoitukseni on
päivittää eduskuntakirjeen osoitteisto. Jos haluat jatkossa
eduskuntaterveiseni käythän lisäämässä sähköpostiosoitteesi oheisen LOMAKKEEN kautta. Kirjoita lomakkeeseen
sähköpostiosoitteesi ja nimesi ja paina lähetä painiketta sivun alalaidasta.
Listassa on paljon vanhentuneita osoitteita. Tämä on ainoa tapa, jolla voimme
päivittää osoitteet.

Koulujuoksu-tapahtuman suojelijana
Koulujuoksu-tapahtumassa
yhdistyi auttamisen ja liikunnan ilo. Vapun jälkeisenä perjantaina yli 30
000 lasta ympäri Suomen juoksi syöpään sairastuneiden lasten hyväksi. Koulujuoksun keräystuotto menee lyhentämättömänä Aamu
Suomen Lasten Syöpäsäätiölle. Tämä on mitä parhain tapa auttaa syöpään
sairastuneita lapsia. Tämän päivän tutkimus on huomisen hyvää hoitoa.
Helsingin ja Uudenmaan kansanedustajien neuvottelukunnan
puheenjohtajisto uudistui

Helsingin ja
Uudenmaan kansanedustajien neuvottelukunta järjestyi tällä viikolla. Johdan
neuvottelukuntaa, jossa on neljännes eduskunnan kansanedustajista.
Varapuheenjohtajiksi valittiin Tiina Elo (vihr.), Eveliina Heinäluoma (sdp) ja
Riikka Slunga-Poutsalo (ps).
Helsingin ja Uudenmaan asioiden painoarvo
on eduskunnassa entistäkin merkittävämpi. Kun
Helsinki ja Uusimaa kasvun ja luovuuden vetureina menestyvät, hyötyy siitä koko
Suomi. Kaupungistuminen
ja sen tuomat ilmiöt edellyttävät tulevalta hallitukselta modernia ja
vaikuttavaa kaupunkipolitiikkaa. Olennaisia asioita ovat mm.
koulutukseen ja osaamiseen panostaminen, yrittäjyyden edellytysten edistäminen,
ilmastopolitiikka ja suuret raidehankkeet. Vahva kaupunkipolitiikka on
edellytys työllisyysasteen nostamiselle Pohjoismaiselle tasolla.
Kevätterveisin
Sari Sarkomaa