Terve järki kunniaan
Kuluneen vaalikauden leimaa-antaviin piirteisiin kuuluu monenlainen vapauksien lisääminen niin ihmisille kuin elinkeinotoimintaan. Työhön ovat osallistuneet kaikki ministeriöt ja hallinnonalat. Olemme purkaneet useita elämää hankaloittavia turhia normeja. Joukossa on isoja, kuten kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen, ja pieniä, kuten parkkikiekon muodon ja värin säätelyn poisto.
Alkoholilain kokonaisuusuudistuksessa tehtiin suuri joukko pieniä, mutta monille tärkeitä uudistuksia. Esimerkiksi ravintoloiden aukioloajat vapautuivat kokonaan ja anniskeluajoissa tuli helpotuksia. Ravintolasta saa myydä juomia myös ulos ja juomavalmistajat saavat myydä omia tuotteitaan ilman vaatimusta näennäisestä elintarvikekioskista. Tehdyt uudistukset ovat tärkeitä sekä kansalaisvapauksien että elinkeinotoiminnan ja työllisyyden kannalta.
Lakien ja järjestelmien pitää helpottaa ihmisten elämää – ei vaikeuttaa sitä. Ylisääntely on kallista niin julkiselle taloudelle kuin lopulta laskut maksaville yrittäjillekin. Norminpurkua on jatkettava tulevaisuudessakin. Seuraavaksi on tartuttava esimerkiksi apteekkisääntelyyn. Apteekkilupien tarveharkinnasta on luovuttava ja turvalliset itsehoitolääkkeet on vapautettava päivittäistavarakauppaan. Saadaksemme elää virkeässä ilmapiirissä, tapahtumien ja kokoontumisten järjestämisen kynnyksen tulee olla matala. Lupaprosesseja on kaiken kaikkiaan sujuvoitettava. Lupaprosessien määräaikojen tulee olla kohtuulliset. Tarvittavien ilmoitusten on onnistuttava ”yhden luukun periaatteella” ja yhdellä kysymisellä.
Alkoholilainsäädäntömmekään ei ole vielä kunnossa. Olemme eurooppalainen maa, jossa juhla-aterian kaikki osat on voitava hankkia samasta paikasta. Kaupan vahvuusrajoja tulee nostaa, jotta viiniä saa ostaa ruokakaupoista. Myös ravintoloille tulee antaa ulosmyyntioikeus viineihin ja anniskelun arvonlisävero on alennettava ruuan arvonlisäveron kanssa samalle tasolle. Vähittäismyyntilupa voisi kuulua automaattisesti jokaiseen anniskelulupaan ja valmistuslupaan, ja sen voisi aktivoida pelkällä ilmoituksella. Markkinoinnin osalta meidän täytyy kumota nykyiset absurdit somesäännökset, joissa toimija on velvoitettu poistamaan hallitsemiltaan sivuilta kuluttajien kirjoittamat kehut tuotteista, mutta haukut saa jättää. Elintarvikemyyntiä koskevista ehdoista vähittäismyynnissä on luovuttava. Tarvitsemme myös selkeän ratkaisun koskemaan alkoholijuomien etämyyntiä. Suomalaisille kuuluvat samat oikeudet ja vapaudet kuin muillekin EU-kansalaisille.
Julkinen hallintomme kaipaa muutenkin siirtymistä kokeilukulttuuriin. Sen sijaan, että luodaan heti jotain suurta ja valmista, on parempi lähestymistapa kokeilla pienellä kynnyksellä useampaa vaihtoehtoa. Niistä voi valita parhaat ideat, joita lähteä edistämään. Sääntelyä vähentämällä pystytään parantamaan meidän kaikkien elämänlaatua. Lisäksi norminpurku edistää kaupunkikulttuuria sekä tekee Suomesta ja Helsingistä entistä houkuttelevamman matkakohteen.
Yhteiskuntamme olisi paljon ilmavampi paikka, jos näkisimme haasteiden sijaan mahdollisuuksia. Luotetaan suomalaisiin, kyllä me osaamme tehdä fiksuja ratkaisuja.