Mereen ajettu lumi ei ole puhdasta
On mainiota, että Helsingin
kaupunki on vuosien varrella parantanut käytäntöjään lumen käsittelyssä. Selkeä
parannus on tehty myös Hernesaaren lumenkaatopaikan suhteen. Ennen Hernesaaren
nokasta saattoi löytää jopa polkupyöriä.
Mereen
likaisen ja jätteitä sekä roskia sisältävän lumen ajamista on kitketty mutta
ongelma ei ole kokonaan poistunut eikä mereen kaadettu lumi ole puhdasta.
Helsingin kaupunkiympäristöviranomaiset ovat juuri todenneet, että lumen
kaataminen mereen ei ympäristön kannalta ole edelleenkään ongelmatonta.
Ympäristövaikutusten
vähentämiseksi Hernesaaren kippauspaikan kohdalla oleva merenpohja ruopataan
nykyisin vuosittain. Ruoppaamalla yritetään poistaa pohjaan kertynyt
hiekoitushiekkaa ja roskat. Näin Helsingin kaupunkiympäristön toimiala
twiittasi. Ongelmana on, että mereen päätyneet roskat kulkeutuvat
merivirtauksen myötä laajalle alueelle. Muovi on monin tavoin luonnolle
haitallista ja mikromuovi ei katoa merestä koskaan.
Suomen
ympäristökeskuksen erikoistutkija Outi Setälä on todennut, että lumen
puhdistamiseen ei ole mahdollisuutta. Lumet kerätään suoraan kaivurilla
kuormureihin ja kipataan niistä suoraan mereen.
Hetkenkin
maassa ollut lumi sisältää mm. tupakantumppeja ja muuta jätettä sekä silmällä
havaitsematonta mikromuovia sekä muita saasteita ja jäämiä.
Pormestari
Vapaavuori on MTV:n haastattelussa 13.2. todennut, ettei tilanne ole ongelmaton
kuten myös Helsingin ympäristöviranomaiset ovat näin sanoneet julkisuudessa.
Ruotsissa
Naturvårdsverket on kieltänyt lumen kaatamisen mereen tai järviin. Suomessa
useat kaupungit kuten esimerkiksi Espoo, Turku, ja Oulu ovat kieltäneet lumen
kaatamisen mereen ympäristönsuojelulain (86/2000) nojalla annetuissa
ympäristönsuojelumääräyksissä.
Kannustan
kotikaupunkiani jatkamaan toimia Itämeren parhaaksi. Itämerta on suojeltava
talvellakin.
Sari Sarkomaa
helsinkiläisten kansanedustaja