Tyttöjen ja naisten sukuelinten
silpominen täyttää rikoslaissamme pahoinpitelyn tunnusmerkit. Se ei riitä
tyttöjen suojelemiseksi. Muissa Pohjoismaissa tyttöjen sukuelinten silpominen
on selkeästi kielletty erillislailla. Vanhemmat eivät välttämättä näe tyttöjen
ihmisoikeuksia loukkaavaa ja terveyttä vaarantavaa silpomista räikeänä
pahoinpitelynä vaan osana perinnettä ja lapsensa suojelua. Silpomisen uhan alla
olevat tytöt eivät aina osaa hakea apua tai tehdä rikosilmoitusta toiminnasta,
jota ei ole erikseen laissa kielletty. Tyttöjen sukuelinten silpomisen kieltävä
erillislaki toimisi tukena terveydenhoitohenkilökunnalle ja viranomaisille,
joiden tehtävä on suojella lapsia. Jokaisella tytöllä ja naisella on oikeus
päättää omasta kehostaan ja tulevaisuudestaan.

Monikulttuuristen suomalaisten äänenkannattaja Fenix
Helsinki ry toteaa raportissaan (2018), että Suomessa ei ole ainuttakaan
tapausta, jossa uhri tai joku muu olisi tehnyt rikosilmoituksen tytön silpomisesta.
Silti syntyneiden lasten rekisteritietojen mukaan vuonna 2017 rekisteröitiin
118 synnyttänyttä äitiä, joiden sukuelimet oli silvottu. Huomioitavaa on, että
118 rekisteröityjen äitien määrässä ei ole mukana Suomen suurin
sairaanhoitopiiri HUS, sillä HUS:n tietoja ei ole pystytty
rekisteröimään.

Suomessa ei kerätä kattavasti tietoa
silpomisesta tai sen uhasta.
Lastensuojeluilmoitukset tulisi tilastoida syyn perusteella. Nykyään
tätä ei tapahdu. Neuvoloissa, sairaaloissa ja terveydenhuollon yksiköissä tulee
systemaattisesti kerätä rekisteritietoa naisista ja tytöistä, jotka ovat
joutuneet silvotuksi. Tarvitsemme kansallisesti kattavaa rekisteritietoa
silpomisen esiintymisestä. On välttämätöntä, että tilastot ja rekisterit
seuraavat silpomisen uhkaa.

Silpomisen ehkäisy on
oltava osa seksuaali- ja lisääntymisterveystyötä. Asiantuntijoiden mukaan
tehokkain keino ehkäistä silpomisia olisi tiedon jakaminen sekä ammattilaisten
että maahanmuuttajayhteisöjen keskuudessa. Siksi neuvolat ja koulut ovat
ydinroolissa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on käynnistänyt vuoteen 2021
ulottuvan sukuelinten silpomisen vastaisen toimintaohjelman. 

Kaikilla lasten ja nuorten
kanssa työskentelevillä on velvollisuus olla yhteydessä lastensuojeluun, mikäli
herää epäilys tai huoli mahdollisesta sukuelinten silpomisesta.
Lastensuojeluilmoitus tulee myös tehdä, jos havaitaan, että silpominen on
tehty. Tällöin ollaan yhteydessä myös poliisiin. Ilmoituksia silpomisesta tehdään kuitenkin vähän, koska ammattilaiset ovat yhä varovaisia, mutta
myös tietämättömiä siitä, mitä kannattaisi tehdä ja miten. Lisäksi voidaan
pelätä, mitä asiakkaalle tapahtuu, jos ilmoituksen tekee. Ammattilaiset
tarvitsevat nykyistä enemmän tietoa ja tukea työhön tyttöjen ja naisten
sukuelinten silpomisen ehkäisemiseksi.

Rekisteritiedon
kirjaamisen lisäksi tarvitsemme terveydenhoitohenkilökunnalle ja viranomaisille
koulussa, neuvolassa, synnytyssairaalassa ja muissa terveydenhuollon yksiköissä
toimintaohjeet miten huolen silpomisesta voi ottaa puheeksi. Viranomaisilla
on velvollisuus pitää huolta ja valvoa, että lapsen etu toteutuu.

Jätin
viime vuonna tyttöjen päivän aamuna toimenpidealoitteen, jossa esitetään
tyttöjen ja naisten sukupuolielin silpomisen kieltämistä erillislailla. 

Sari Sarkomaa

helsinkiläisten
kansanedustaja

röntgenhoitaja &
terveydenhuollonmaisteri