Helsingin kuntapolitiikan viikko 8/2018
Kuntapolitiikassa on melkoisen hiljaista viikolla 8, sillä lautakunnat ja kaupunginhallitus pitävät koulujen talvilomien kunniaksi vapaaviikkoa. Kaupunki ei kuitenkaan nuku, päinvastoin. Esittelen siis tällä kertaa poimintoja siitä, mitä koululaiset voivat tehdä talvilomalla eri puolilla kaupunkia. Suorat linkit tapahtumapaikoille tästä:
Luvassa on esimerkiksi:
FunAction-päivä Liikuntamyllyssä maanantaina 19.2.
Vesiliikuntarata Itäkeskuksen uimahallissa 19.-20.2.
Maksuttomat talvilomakurssit Stoassa ja Vuotalossa 19.-21.2.
Rakenna pienoistalvimaisemaa kaupunginmuseolla 19.-23.2.
Tapulin talvirieha 20.2. – tänne olen itsekin osallistumassa!
Maksuton koko perheen Stadin talvirieha keskiviikkona 21.2. klo 15.30–18.30 Paloheinän ulkoilualueella, hiihtoladuilla ja jäähallissa.
Messukeskuksen valtaa Reaktori: puolen hehtaarin verran toiminnallista ja maksutonta ohjelmaa 13–18-vuotiaille 21.-23.2. klo 13-20. Tänä vuonna Reaktorissa on panostettu digitaaliseen toimintaan.
Talvilomalla Korkeasaaressa järjestetään muun muassa laululintujen taidepaja ja muuta hauskaa. Keppihevoskisat päivittäin klo 12-13!
Luonnontieteellisen museon toisen kerroksen työpajassa pelataan eläinlottoa. Kävijät pääsevät tunnustelemaan turkkeja, hiplaamaan hampaita ja tutkimaan muita eläimiin liittyviä asioita seitsemässä tehtäväpisteessä. Työpajat sisältyvät pääsylipun hintaan eikä ennakkoilmoittautumista tarvita. Huom! Museo on poikkeuksellisesti avoinna myös maanantaina 19.2.2018 klo 9-16. Perjantaina 2.3. museoon on vapaa pääsy klo 13–16.
Kansallismuseossa suunnistetaan elokuvarasteilla. Näyttelyistä löytyy Ylen tuottaman Oi maamme -projektin lyhytelokuvia, jotka tuovat nykyajan ja historian hulvattomasti yhteen. Elokuvat ovat aloittelijoiden ja ammattilaisten tekemiä, ja niissä on käytetty vanhoja arkistoaineistoja.
Tekniikan museossa hiihtolomaviikon työpajateemana on kuvan rakentuminen. Pajassa tutustutaan pikseleihin ja tutkitaan kuvan syntyä rakentamalla putkihelmistä pikseligrafiikkaa. Työpaja on noin tunnin mittainen ja työpajamaksu on 5€. Paja soveltuu n. 7-10-vuotiaille. Lähtö työpajaan museon lipunmyynnistä. Mukaan mahtuu max. 20 lasta. Ei ennakkoilmoittautumista.
Talvilomaviikon non-stop taidepaja Ateneumissa 21.2. klo 10–16. Tarkasti piirtäen, heleästi maalaten – piirros ja vesiväri. Sisäänpääsy 15.30 saakka.
Designmuseo järjestää koulujen talvilomaviikolla päivittäin designpajoja, joissa on toimintaa niin perheille, ystävyksille, kaikille muotoilusta kuin museoista kiinnostuneille.
Salapoliisitoimisto Kissa&Kissan juonikas kattiduo on jälleen uuden, kiperän mysteerin edessä. Tulevaisuudesta tullut laboratoriorotta Kronos on sotkenut asiat pahan kerran. Teatterikissan lomaseikkailu jälleen 20.-23.2. klo 12-16 Teatterimuseossa. Mukaan voi tulla oman aikataulun mukaan, mutta viimeistään klo 15.30. Pääsylipun hinnalla (10/5 €), ennakkovarausta ei tarvita.
Ja tietenkin voit lähteä perinteiseen hyvään tapaan luistelemaan, hiihtämään ja ulkoilemaan! Latujen ja luistelukenttien kuntotiedot pääkaupunkiseudulla löydät täältä. Tsekkaa tästä myös Helsingin pulkkamäet.