Ei-kaivattu yksinäisyys

Blogi

Joulu ja vuodenvaihde tuovat monelle kaivatun tauon arjen aherrukseen, kiireeseen ja hulinaan. Usealle pitkät pyhät merkitsevät kuitenkin ”ei-kaivattua” yksinäisyyttä. Yksinäisyys on yleinen ja vakava ongelma Suomessa. Se ei kosketa ainoastaan yhtä ihmisryhmää tai sukupolvea, vaan läpileikkaa koko yhteiskuntaa. Yksinäisyyttä pidetään jopa yhtä suurena terveysriskinä kuin tupakointia. Se myös tappaa kolme kertaa varmemmin kuin ylipaino. Tutkimusten mukaan yksinäisyys kohottaa jopa 14 prosentilla varhaisen kuoleman riskiä.

Useista tutkimuksista on käynyt ilmi se, että jos lapsi ei löydä ystävää seitsemännen luokan syyslukukaudella, hän on todennäköisesti yksinäinen koko yläasteen ajan. Teini-iän yksinäisyys luo helposti syrjäytymisen kierteen, eikä luonnollisesti luo hyvää pohjaa aikuiseksi kasvamisessa. Yli puolet aikuisista yksinäisistä onkin ollut yksinäisiä jo teininä.

Aikuisiän yksinäisyys jatkuu helposti myös ikäihmisenä. Suomessa noin 300 000 yli 70-vuotiasta kärsii yksinäisyydestä usein tai jatkuvasti. Yksinäisyys voi aiheuttaa masennusta, ahdistusta, jopa skitsofreniaa ja itsetuhoisuutta. Se on usein myös syrjäytymisen ja alkoholiongelmien taustalla. Vanhuusiän masennus on hyvin usein seurausta yksinäisyydestä ja ulkopuolisuuden tunteesta.

Jokainen meistä on varmasti tuntenut jossakin vaiheessa elämäänsä jonkinlaista yksinäisyyttä. On hyvä tiedostaa, että on olemassa sekä hyvää että huonoa yksinäisyyttä. Vaikeinta yksinäisyys voi olla erityisesti silloin, kun se ei ole itsestä riippuvaista, vaan tulee ympärillä olevalta yhteisöltä.

Kolmas sektori ja järjestöt tekevät äärimmäisen tärkeää työtä syrjäytymisen ja yksinäisyyden ehkäisemisessä. Olen vieraillut useissa syrjäytymisen vastaista työtä tekevissä järjestöissä, kuten esimerkiksi HelsinkiMissiossa, FinFamissa ja Diakonissalaitoksen Vamoksessa. Järjestöjen ja viranomaisten yhteistyötä on tulevaisuudessa tehostettava etsimällä uusia yhteistyön muotoja ja hälvennettävä rajaa julkisen ja kolmannen sektorin välillä. Lisäksi raja-aitojen madaltaminen työn ja vapaaehtoistoiminnan osalta helpottaisi ongelmaa. Esimerkiksi Sitran selvityksen mukaan yhä useampi hyväkuntoinen eläkeläinen tahtoisi olla avuksi, mutta tiukka sääntely vastuukysymyksineen on liian usein esteenä.

Pidän myös tärkeänä, että yksinäisyydestä ja sen aiheuttamista haitoista puhuttaisiin enemmän kouluissa ja etenkin mediassa. Asian näkyväksi tekeminen edesauttaa sen torjumisessa. Yksinäisyys on lisääntynyt jatkuvasti 2000-luvulla ja siitä on jopa ennustettu seuraavaa kansantautia. Jos yksinäisyys räjähtää käsiin, koituu siitä valtavat kustannukset hyvinvointivaltiolle. On arvioitu, että nuorena syrjäytynyt henkilö aiheuttaa yhteiskunnalle 1,2 miljoonan euron kustannukset elämänsä aikana – inhimillisestä menetyksestä puhumattakaan.

Yhteiskunta voi tehdä oman osansa yksinäisyyden ehkäisemisessä, mutta kaikkea vastuuta ei voi siirtää viranomaisille. Ihminen tarvitsee toista ihmistä ja ennen kaikkea aikaa sekä kuulluksi ja nähdyksi tulemista. Lapsi tarvitsee vanhempiaan ja vanhemmat lapsiaan, nuori ystäviään ja ikäihminen läheisiään. Jokaisen meidän kansalaisvelvollisuuksiin kuuluu lähimmäisistä huolehtiminen ja välittäminen. 

 

 

Ota kantaa