Helsingin kuntapolitiikan viikko 49/2017
Itsenäisyyspäiväviikko on kokouskalenterin kannalta tavanomaista kevyempi. Kokouksia on vain maanantaina, jolloin kaupunginhallitus tekee periaatepäätöksen lausunnosta, joka annetaan lakiesityksestä asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa.
Maanantai 4.12.
Kaupunginhallitus käsittelee hallituksen esitysluonnoksesta laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa annettavaa lausuntoa, josta sosiaali- ja terveyslautakunta äänesti peräti 59 kertaa. Lausunto on erittäin kielteinen – valinnanvapauteen liittyvät myönteiset puolet on unohdettu käytännössä kokonaan. Toivottavasti lausuntoon saadaan kokouksessa hieman myönteisempiäkin sävyjä.
Länsi-Pakilassa muutetaan Pakilantien ja Välitalontien risteyksen ympäristön asemakaavaa. Kaavaratkaisu mahdollistaa enintään nelikerroksisten asuinkerrostalojen rakentamisen Pakilantien varteen.
Kaupunginhallitus saa myös selvityksen vuoden 2016 arviointikertomuksen johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Arviointikertomuksessa todetaan mm. entisen opetusviraston osalta, että sen tulee huolehtia siitä, etteivät julkisen liikenteen maksut ole esteenä lasten osallistumiselle kouluajalla kulttuuritapahtumiin, ja asettaa kouluille tilojen iltakäytön lisäämiseen liittyviä tavoitteita, kuten ollaan tekemässäkin.
Konsernijaostossa kuullaan HUSsin ja Helsingin Satama Oy:n ajankohtaiskatsaukset.
Hyvää itsenäisyyspäivää!