Helsingin kuntapolitiikan viikko 32/2017
Hesarin pääkirjoituksessa oltiin viime viikolla huolissaan siitä, että päätöksenteko Helsingissä seisoo, kun valtuusto vain lomailee. Ei syytä huoleen. Päätökset tehdään esittelystä, ja virkamiesten on järkevää lomailla heinäkuussa. Syksystä on nimittäin tulossa kiireinen.
Helsingissä ei ole kesälläkään seisty tumput suorana. Strategia seuraaviksi neljäksi vuodeksi on työn alla. Ehdotus julkistetaan elokuun lopulla, ja se tulee päätettäväksi kaupunginvaltuustolle syyskuun lopussa.
Itse olen strategiapohdintojen lisäksi opiskellut erityisesti varhaiskasvatukseen liittyviä asioita, joiden kanssa en opetuslautakunnassa ollut tekemisissä. Lukemisina oli mm. kesäkuun lopussa julkistettu Varhaiskasvatuksen kehittämisen tiekartta, jota oli selvityshenkilönä laatimassa mm. Helsingin varhaiskasvatusjohtaja Satu Järvenkallas. Selvitys, jossa esitetään mm. varhaiskasvatusmaksujen alentamista ja esiopetuksen aloittamista jo 5-vuotiaana, on herättänyt runsaasti keskustelua.
Vierailin heinäkuussa avoinna olleissa päiväkodeissa ja leikkipuistoissa eri puolilla kaupunkia. Kesäaikaan lapsia on päivähoidossa tietenkin vähemmän, ja minulla oli hyvä tilaisuus keskustella henkilöstön kanssa. Jatkan tutustumiskierrosta syksyllä.
Huomenna alkaa Hesarissakin toivottu päätöksenteon valmistelu, kun kaupunginhallitus kokoontuu ensimmäistä kertaa. Esityslistalla on mm. Ullanlinnan Tähtitorninkatu 16-18:n (Tähtitorninkadun varressa sijaitseva tontti Kirurgisen sairaalan ja Tähtitorninvuoren puiston takana) asemakaavan muuttaminen. Asemakaavan muutos mahdollistaa Suomen Lähetysseuran toimistokäytössä olevien tilojen muuttamisen asumiseen. Kirkkosali aputiloineen säilyy nykyisessä käytössä.
Lisäksi esityslistalla on Kårkulla-kuntayhtymän taloussuunnitelma 2018-2020. Kårkulla-kuntayhtymä tuottaa suurimman osan sosiaali- ja terveystoimen kehitysvammahuollon ruotsinkielisille asiakkaille järjestetyistä palveluista. Stiftelsen Arcadalle pitäisi myöntää laina liikuntahallin rakentamiseksi Kalasatamaan ja HPS Areenat Oy:lle tekonurmipintaisen jalkapallokentän rakentamiseksi Paloheinään. Molemmat hankkeet ovat mielestäni hyvinkin tarpeellisia. Kaupunginhallitus antaa myös lausunnon luonnoksesta hallituksen esitykseksi laeiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä erityispalveluista sekä sosiaalihuoltolain muuttamisesta.
Huomisessa kokouksessa on tarkoitus hyväksyä myös Helsingin kaupungin tietoturvalinjaukset, jotka ovat tarpeen, kun EU:n yleinen tietosuoja-asetus tulee voimaan 25.5.2018. Kyseessä on nimittäin laaja uudistus, joka asettaa huomattavia uusia vaatimuksia henkilötietojen käsittelylle kunnissa, yrityksissä ja muissa organisaatioissa. Asetuksella luodaan kansalaisille uusia oikeuksia sekä henkilötietoja käsitteleville uusia velvollisuuksia. Tarkoituksena on vastata teknologian nopeaan kehitykseen ja digitalisoitumisen haasteisiin sekä parantaa henkilötietojen suojaa verkkoympäristössä.
Kasvatuksen ja koulutuksen lautakunta jaostoineen kokoontuu muiden lautakuntien tavoin jo alkavalla viikolla pohtimaan oman toimialansa strategiaa.
Muistathan myös nämä:
– suomenkieliset peruskoulut ja lukiot sekä Stadin ammattiopisto aloittavat lukuvuotensa torstaina 10.8. ja ruotsinkieliset peruskoulut ja lukiot tiistaina 15.8.
– työväenopiston ilmoittautuminen alkaa keskiviikkona 9.8., ja suosituimmat kurssit varataan nopeasti loppuun. Harrastuksia varmasti joka makuun löytyy täältä.
– jo nyt kannattaa varautua henkisesti siihen, että viisi raitiovaunulinjaa siirtyy uusille reiteille viikon päästä maanantaina 14.8. Ainoastaan linjojen 4, 5 ja 10 reitit pysyvät entisellään, KAIKKI muut muuttuvat. Tsekkaa uudet reitit ja aikataulut täältä.
Hyvää alkavaa viikkoa!