Tekoja kukkien lisäksi!

Kannanotot

Tänään naistenpäivänä kadut täyttyvät naisille kukkia ja suklaata jakavista ehdokkaista ja yrityksistä. Kiinalainen sananlasku kuuluu: ”Naiset kannattavat taivaan puolikasta.” Se on kauniisti sanottu. Suomalainen voisi olla vähemmän runollinen ja sanoa, että naiset kannattavat puolikasta yhteiskunnasta.

Vaikka naisten ja miesten välisessä tasa-arvossa on otettu kuluneiden vuosikymmenten aikana askelia eteenpäin, on edelleen niitä asioita, joissa emme vain tunnu pääsevän riittävän vauhdikkaasti liikkeelle. Palkkaerot ovat edelleen totta, ja pysyvät sitkeästi. Tilastokeskuksen mukaan naisten palkka on Suomessa keskimäärin 83 prosenttia miesten palkasta. Hoitovastuu kasaantuu edelleen enemmän äideille kuin isille – vaikka isille kiintiöityjen vapaiden pitäminen on lisääntynyt, silti vain muutama prosentti isistä pitää kiintiöimättömiä vanhempainvapaita. Naisten määrä pörssiyritysten johdossa on edelleen vähäinen.

Kokoomuksen Naisten Helsingin piiri haluaa, että kukkien ja karkkien jakamisen lisäksi puolueiden aktiivit ja johdot käyttävät aikaansa konkreettisten tekojen tekemiseen naisten ja miesten välisen tasa-arvon edistämiseksi. Esimerkiksi perhevapaajärjestelmän uudistamisen puolesta tuntuvat puhuvan kaikki, mutta nyt ei tarvita enää puheita. Nyt tarvitaan tekoja.

”Nyt tarvitaan kunnianhimoa. Emme voi vain nojata taaksepäin ja todeta, että olemme edenneet tasa-arvossa. Vielä on matkaa siihen, että naiset ja miehet olisivat aidosti samalla viivalla esimerkiksi työurien kehittämisen suhteen”, toteaa Kokoomuksen Naisten Helsingin piirin puheenjohtaja Pia Hytönen ja jatkaa: ”Aloitetaan nyt vaikka perhevapaista. Tänään on erinomainen päivä laittaa selvitystyö käyntiin!”

Lisätietoja

Pia Hytönen

Pia Hytönen

Kokoomuksen Naisten Helsingin piiri ry

puheenjohtaja

040 7765 911

piahytonen@hotmail.com