Johda arvoilla, tai käy kuten huonossa avioliitossa

Blogi

Johtamisessa uskon vankasti kahteen asiaan. Uskon, että kaikki ongelmat voidaan ratkaista paremmalla johtamisella ja uskon, että parempi johtaminen on arvopohjaista johtamista.

Arvopohjainen johtaminen on sekä omien että muiden arvojen tunnistamista ja niiden perusteella toimimista. Kun johtaja ymmärtää, mikä johdettavalle on tärkeää, hän osaa valita oikeat keinot tätä innostaakseen. Ja kun tunnemme omat arvomme, osaamme hakeutua tehtäviin ja yhteisöihin, joissa pääsemme elämään niitä todeksi – siis olemaan parhaimmillamme.

Kaikkein tuloksekkainta työ on silloin, kun omat arvomme ovat yhteneväisiä työpaikkamme – tai vaikka vapaaehtoistyöjärjestömme – arvojen kanssa. Sehän on selvä juttu: Tyytyväisin ja tuotteliain on sellainen ihminen, joka saa paiskia hommia itselleen merkityksellisen päämäärän eteen itselleen mielekkäällä tavalla.

Työpaikan arvot ovat lupauksia. Kun organisaatio – tai johtaja – valitsee arvokseen vaikkapa avoimuuden, se antaa nykyisille ja tuleville työntekijöilleen lupauksen: Meillä ollaan avoimia! Meillä ei tarvitse miettiä, kuinka päätökset syntyvät ja kuinka niihin voisi vaikuttaa. Meillä voi luottaa siihen, että johtajat kertovat rehellisesti, miten firmalla menee.

Johtajien ja esimiesten on lunastettava lupaus käytöksellään joka päivä. Heidän on tehtävä arvojensa mukaisia päätöksiä, palkattava arvojensa toteuttamiseen kykeneviä ihmisiä, kohdeltava kollegoita ja asiakkaita arvojensa lupaamalla tavalla.

Vaikeaa? Päinvastoin: ihanan helppoa ja johdonmukaista! Arvot kertovat kyllä, kuinka menetellä oikein – itse valinnan tekeminen voi toki olla epämukavaa ja vaikeaa. Ei haittaa. Johtajan tehtävän ei kuulukaan olla helppo.

Johtajalle, joka ei uskalla tai osaa johtaa arvopohjaisesti, käy kuten huonossa suhteessa pettäjälle. Kun kumppani jää kiinni lupauksen rikkomisesta, toisella on kolme vaihtoehtoa: lähteä, antaa toinen mahdollisuus tai jäädä suhteeseen, jossa ei ole enää luottamusta. Ja kun luottamusta ei ole, kukaan ei anna parastaan. Se on melkoisen heikko lähtökohta niin pari- kuin työsuhteellekin.

Omassa sukupolvessani tunnistan eniten lähtijöitä. Jos johtaja toimii räikeästi vastoin organisaation arvoja, parhaat työntekijät lähtevät. Jos johtaja on piittaamaton ja laiska puolustamaan organisaation arvoja, parhaat työntekijät lähtevät. He ovat tulleet tekemään töitä lupauksen takia, ja kun lupaus petetään, katoavat myös kunnioitus, sitoutuminen ja motivaatio.

Avioerojen määrä kasvaa tasaisesti, parisuhteista lähdetään helpommin kuin ennen. Väitän, että sama trendi alkaa voimistua työelämässä. Lähtijöitä on koko ajan enemmän. Harva suostuu enää ovimatoksi tai aisankannattelijaksi.

Ratkaisu on niin helppo, että naurattaa: Jos haluaa pitää hyvästä suhteesta kiinni, sen eteen on tehtävä töitä. Ja pidettävä lupauksensa.

KOLME VINKKIÄ PAREMPAAN ARVOPOHJAISEEN JOHTAMISEEN

  • Kun rekrytoit, palkkaa se, joka pystyy osoittamaan, miten on vienyt edellisen työnantajansa arvot arkeen.
  • Kysy työntekijöiltä, mitä he pitävät pomonsa arvoina tämän toiminnan perusteella. Poikkeaako arvio johtajan omasta näkemyksestä?
  • Ottakaa arvot mukaan kehitys- ja tavoitekeskusteluihin. Miten kukin voisi toteuttaa niitä työssään?
Teksti on julkaistu alunperin Metsäalan Johtamisakatemian blogissa.

Ota kantaa