Muista olemassaolosi tarkoitus, ylioppilaskunta

Blogi

Kanssaehdokas Daniel Sazonov löysi maailmasta virheen, joka on muuten aika paljon isompi kuin tämä esimerkki Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan kyseenalaisesta tavasta tukea kuntavaaleissa ehdolla olevia jäseniään.

Sattuneesta syystä olen päässyt pohtimaan puoluepoliittisesti sitoutumattomien järjestöjen suhdetta puoluepolitiikkaan aikamoisella antaumuksella kuluneen vuoden aikana. Tässä – niin kuin melkein kaikissa yhdistysongelmissa – vastaus löytyy lempipaikastani, sääntöjen kakkospykälästä. Se ”toiminnan tarkoitus” kun kertoo, miksi mikäkin pulju on olemassa.

”Ylioppilaskunnan tarkoituksena on olla jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan
yhteiskunnassa liittyviä pyrkimyksiä. Ylioppilaskunnan tehtävänä on osallistua yliopistolain 2 §:ssä säädetyn yliopiston kasvatustehtävän hoitamiseen valmistamalla opiskelijoita aktiiviseen, valveutuneeseen ja kriittiseen kansalaisuuteen.”

Siinä Helsingin yliopiston ylioppilaskunta – HYY:n toiminnan tarkoitus. Opiskelijoiden kannustaminen ehdolle kuntavaaleihin ja heidän tukemisensa esimerkiksi näkyvyyttä tarjoamalla: todellakin kakkospykälän mukaista. Järjestön kuntavaalitavoitteisiin sitouttaminen näkyvyyspalkalla: ei todellakaan kakkospykälän mukaista. ”Aktiiviseen, kriittiseen ja valveutuneeseen kansalaisuuteen valmistaminen” ei millään määritelmällä tarkoittane vain yhden – tässä tapauksessa ylioppilaskunnan kulloisenkin johdon – poliittisen linjan nostamista yli muiden.

Ottamatta kantaa itse kuntavaalitavoitteisiin, minusta HYY tekisi viisaasti perumalla linjauksensa ja päättämällä tukea jokaista ehdolla olevaa ylioppilaskunnan jäsentä, puolueeseen tai tavoitteisiin katsomatta. Silloin ylioppilaskunta tekisi todeksi juuri sitä ideaa, jonka takia se on olemassa.

Ja kyllä! Lopuksi aion todellakin paukutella henkseleitä ja kertoa, että johtamani Suomen Partiolaiset tarjoaa näkyvyyttä kaikille ehdolla oleville jäsenilleen osoitteessa partioehdokkaat.fi. Järjestönä me ajetaan kuntavaaleissa harrastustakuuta ja nuorten osallisuutta, mutta ehdokkaiden ei oo pakko. Partion päämääränä kun on ”persoonallisuudeltaan ja elämäntavoiltaan tasapainoinen, vastuuntuntoinen, aktiivinen sekä itsenäisesti ajatteleva paikallisen, kansallisen ja kansainvälisen yhteisön jäsen”.

eea04243227a9432713f11fae534318c

Ota kantaa