Vaaleissa valitaan päätöksentekijöitä. Vaalien jälkeen monelle äänestäjälle – ehkä ehdokkaallekin – tuntuu kuitenkin tulevan yllätyksenä, että valitut todella tekevät päätöksiä. Ja kyllä vain – he tekevät päätöksiä jopa sellaisista asioista, joista eivät ole kampanjoissaan puhuneet! Kokoussaliin kun ei voi saapastella vain silloin, kun käsitellään itselle tuttuja teemoja.

Harva meistä ehdokkaista tai päättäjistä on kaikkien alojen asiantuntija. Harva on tarkastellut jokaista asiaa useammalta kantilta, löytänyt kaikki faktat tai todella ymmärtänyt, mitä päätöksestä seuraa eri osapuolille.

Moni tekee päätöksen silti yksin.

Mitä enemmän mietin politiikkaa ja vaikuttamista, sitä enemmän näen siinä yhtäläisyyksiä johtamiseen. Hyvä johtaja ei ole täydellinen eikä tee täydellisiä päätöksiä. Mutta hyvä johtaja ymmärtää, että paras mahdollinen päätös syntyy yhdessä. Kysymällä ja kuuntelemalla, kertomalla kaiken olemassa olevan tiedon avoimesti, pyytämällä ratkaisuehdotuksia muilta, pohtimalla arvoja. Mitä useammat aivot ja mitä enemmän tietoa ja kokemusta on käytössä, sitä enemmän päätöksen toteutettavuus ja tuloksellisuus paranee.

(Jälleen yksi syy olla kiitollinen, että vuonna 1994 äiti pakotti minut partioon. Tämänkin opin nimittäin siellä, monta kertaa kantapään kautta. Partiossa on itsestään selvää, että isompia päätöksiä valmistellaan yhdessä. On pakko valmistella. Partiossa pelkkä johtajatitteli ei tuo sentinkään vertaa todellista valtaa – kun kyse on vapaaehtoisista toteuttajista, käskemällä ei kovin pitkälle pääse. Vaikka päätöksen voisikin tehdä pienellä porukalla, ilman laajemman joukon sitoutumista se ei koskaan etene toimintaan asti.)

Tulevalla vaalikaudella en aio tehdä päätöksiä vain oman näkemykseni pohjalta, kirjoitin aiemmin.  Minulla on monesta asiasta mielipide, joka pohjautuu sekä tietoon että omiin kokemuksiini. Kestäviä, ymmärrettäviä ja koko porukan sitouttavia päätöksiä ei kuitenkaan tehdä vain yhden ihmisen mielipiteiden pohjalta. Uskon, että paras näkemys muodostuu, kun pääsee keskustelemaan erilaisten, maailmaa ehkä aivan eri vinkkelistä katsovien ihmisten kanssa.

Tällä metodilla ryhdyin viikko sitten treenaamaan kaupunkipolitiikan tekemistä. Avasin Ylen ja Hesarin vaalikonevastaukset kommentoitavaksi Facebook-seuraajilleni: jaoin kysymykset, kerroin ajatuksiani vastauksista, pyysin seuraajia haastamaan niitä omilla näkemyksillään. Niitähän tuli! Kun esimerkiksi opetusaiheista kysymystä kommentoivat uransa eri vaiheissa olevat opettajat, kouluikäisten lasten vanhemmat, kaupunginvaltuutettu ja tutkija, oma ajatteluni avartui ainakin parinkymmenen asteen edestä. Jo näin mikroskooppisen pienen kokeilun ansiosta lopullinen vastaukseni parani.

Jos ennätät ja kiinnostaa, vielä ehdit auttaa. Koulutukseen liittyvistä vaalikonevastauksista pääset keskustelemaan täällä, asumiseen sekä liikenteeseen liittyvistä täällä ja sote- ja perhepolitiikasta täällä. Kuntapolitiikan arjesta aika kaukana oleville intohimokysymyksillekin on oma ketjunsa.

Lauantaina aion pystyttää Suuren Kärsivällisyyden Leirin*, korkata tölkillisen energiajuomaa ja syöttää vastaukseni vaalikoneisiin, siihen asti ehdit vielä jakaa viisauttasi. Kiitos jo etukäteen!

*) Vaalikoneet. Ei juuri hyvää sanottavaa. Niistä lisää myöhemmin.