Viina – viisasten juoma?

Blogi

Antiikin Kreikassa runoilijat, historioitsijat ja taiteilijat ylistivät viiniä ja sen nauttiminen oli vain yläluokan oikeus. Viinin jumala Dionysos korosti viinin tärkeyttä sosiaalisessa kanssakäymisessä ja rauhaa rakastavien juomana. Kreikkalainen historioitsija Thukydides sanoikin, että "Välimeren alueen kansat alkoivat kehittyä pois barbaarisuudesta, kun he oppivat viljelemään oliiveja ja viiniköynnöksiä".  Sanonnalle ”viina on viisasten juoma” on siis vahvaa katetta jo eurooppalaisen sivistyksen juurilta lähtien. 

Eurooppalaisessa kulttuurissa viini on usein ateriaa tukeva ruokajuoma. Pubit, viinihuoneet sekä kahvilat määritellään julkiseksi olohuoneeksi. Meillä Suomessa suhtautuminen alkoholiin on sen sijaan ollut yleisesti syyllistävää, mikä on ruokkinut itsessään kapinointia ja ylilyöntejä. Nykyisen voimakkaasti rajoittavan alkoholipolitiikan juurien uskotaan olevan vuosisatoja vanhassa halussa holhota, alistaa ja kontrolloida rahvasta. Ylempisäätyisten tissutteluun ei ole sen sijaan samalla innolla haluttu puuttua. 

Kustaa H.J. Vilkunan kirja ”Juomareiden valtakunta” valottaa viinan huuruisia vuosisatojamme (1500-1850 ), jolloin joka paikassa juotiin – niin markkinoilla, kievareissa kuin käräjilläkin. Kirkossakin oli "ihan ookoo olla päissään", kunhan ei oksennellut tai mölissyt. Alkoholin kohtuukäyttö yritettiin nostaa esille jo 1700-luvulla, jolloin suositeltiin, ettei hautajaisissa tarjoiltaisi kovin montaa lasillista tai ettei alkoholista kieltäytyjää paheksuttaisi. Kiellot kiellon päälle eivät kuitenkaan auttaneet, vaan talollisten isäntämiesten raitistuminen ja viinan korvaaminen hautajaisissa kahvilla. Rahvas matki trendiä ja lakkasi kännäämästä hautajaisissa. 

Oma osansa suhteessamme alkoholiin saattaa toki myös olla suomalaisella luonnolla ja neljällä vuodenajalla, jotka ovat koulineet suomalaisista ääritilojen yksilöitä. Yhdessä hetkessä eletään pimeydessä ja -40 asteen pakkasessa, toisessa hetkessä ollaan 24/7 täysvalaistuksessa itikoiden syötävänä ja helleaaltojen hikoiluttamana. Ei siis ihme, että alkoholinkin kanssa on menty perinteisesti laidasta laitaan. Luonteva suhtautuminen alkoholiin on kuitenkin koko ajan kasvamassa, eikä vähiten nuorison humalahakuisen juomisen vähentymisen myötä. Suomalaisnuorten alkoholinkäyttö on vähentynyt tutkimusten mukaan jo 15 vuoden ajan. Heillä ei ole tarvetta vetää edellisen sukupolven överikännejä tai vastavuoroisesti demonisoida suvaitsemattomasti viinipulloa ruokapöydässä.

Ensimmäinen askel tiellä kohti tervettä alkoholikulttuuria on, että julkinen valta alkaa suhtautua ravintola- ja alkoholialaan elinkeinona eikä sosiaalisena ongelmana. Olisi tärkeää alkaa nähdä ravintolakulttuuri normaalina osana jokapäiväistä yhteisöllistä elämää ja hyvän mielen asiana. Mitä kiihkoton suhtautuminen alkoholiin toisi suomalaiselle tullessaan? Vilkastuvan, virkistävän ja keveän kaupunkimiljöön pubeineen ja viinitupineen. Niiden mukana tulisi työllistävä vaikutus, joka tukisi matkailualaa ja kaupunkikulttuuriamme. Estokampanjoinnista säästyneet rahat voisi käyttää niihin, joille alkoholi on oikeasti ongelma. Aina löytyy niitä, jotka aineesta riippumatta hakevat ääritiloja. Tehoton päihdehuoltomme vaatii totaalista uudistamista. 

Kielto- ja kontrollilinja on tullut ajat sitten tiensä päähän ja olen hyvin iloinen siitä, että tämä on alettu laajemmin ymmärtää myös päättäjätasolla. Paljon puhuttu ja pitkään odotettu alkoholilain maltillinen kokonaisuudistuskin on toivottavasti totta lähitulevaisuudessa. Vielä on kuitenkin matkaa herkkupuoteihin, joiden ikkunoissa paikalliset juustot ja muut herkut sekä niihin sopivat viinit ja muut juomat sijaitsisivat rinnakkain kuten muualla Euroopassa. Viinakulttuurimme on askel askeleelta muuttumassa tolkullisemmaksi ja lasillinen alkaa tarkoittaa lasillista, ei saavillista. 

Ota kantaa