Parempi partio tarvitsee tarkoituksenmukaisen ja toimivan organisaation, kirjoitin keväällä. Siksi olemme valmistelleet partioneuvostolle ja edelleen jäsenkokoukselle esitykset hallituksen valintatavasta, kahden varapuheenjohtajan mallista – ja partioneuvoston toiveesta myös itse neuvoston uudistamisesta. Tulevan marraskuun viimeisenä viikonloppuna partioneuvosto päättää, suosittaako se muutoksia jäsenkokoukselle vaiko ei. Nämä muutokset eivät kuitenkaan koske vain meitä tämän hetken päättäjiä, vaan niillä on iso vaikutus koko partion tekemisen ja johtamisen tulevaisuudelle. Siksi perustelen jokaisen muutoksen tarvetta ja vaikutuksia omassa postauksessaan. Olkaapa hyvät: kysykää, kyseenalaistakaa, kehukaa, kritisoikaa, ehdottakaa parempaa!

Ensin kahden varapuheenjohtajan mallista.

Suomen Partiolaisilla on nykyään yksi puheenjohtaja ja yksi varapuheenjohtaja. Puheenjohtajasalkkuun kuuluu pitkä lista tehtäviä, jotka puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja jakavat keskenään. Listalla ovat muun muassa hallituksen johtaminen, toiminnanjohtajan esimiehenä toimiminen, toiminnansuunnittelun ja -arvioinnin vetäminen sekä toiminnan kehittäminen, edustaminen, seminaarien järjestäminen, isojen projektien tukeminen, yhteydenpito piireihin ja sitä rataa. Näiden tehtävien lisäksi puheenjohtajien syliin tipahtaa tietysti kaikki se, mihin ei ole osattu varautua ennakolta: esimerkiksi rekrytointeja, ikäviä tai ihania julkisuuskeissejä, rahoitukseen liittyviä asioita, isompien ja pienempien ongelmien ratkomista, uusien hankkeiden käynnistämistä. Käytännössä homma on mennyt niin, että puheenjohtajat ovat jakaneet tehtävät – tai ne ovat jakautuneet itsestään – omien mieltymystensä ja resurssiensa mukaan.

Nyt ehdotamme, että varapuheenjohtajia valittaisiin seuraavassa jäsenkokouksessa ja siitä eteenpäin kaksi. Siihen on ainakin kolme hyvää syytä.

1. Puheenjohtajien tehtäviä voisi jakaa tasaisemmin ja selkeämmiksi kokonaisuuksiksi.

Nykyään tehtävien jakaminen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan kesken aiheuttaa sekä kuviteltua että todellista epätasapainoa puheenjohtajan ollessa väistämättä arvoasteikossa ylempänä. Siirtyminen kahden varapuheenjohtajan malliin mahdollistaisi puheenjohtajiston vastuualueiden jakamisen varapuheenjohtajille kaikin puolin selkeämmiksi, tasa-arvoisemmiksi ja tasapainoisemmiksi kokonaisuuksiksi. Toinen varapuheenjohtaja voisi vastata esimerkiksi partion ”sisäpolitiikan” kokonaisuudesta eli lippukuntien tukemisesta, partiokasvatuksesta sekä vapaaehtoistuesta ja toinen ”ulkopolitiikan” kokonaisuudesta eli yhteiskuntasuhteista, varainhankinnasta ja markkinoinnista. Tai toinen voisi ottaa harteilleen projektien ohjaamisen ja toinen toiminnansuunnittelun ja arvioinnin. Malleja on monia, ja niitä voisi muokata aina kulloiseenkin tilanteeseen ja ihmisiin parhaiten sopiviksi. Karkeana ohjenuorana pitäisin kuitenkin sitä, että varapuheenjohtajille jaettaisiin enemmän operatiivisia eli ns. kädet kurassa -hommia kuin puheenjohtajalle. Siihenkin on hyvä syy:

2. Puheenjohtaja voisi keskittyä kokonaisuuden ja hallituksen johtamiseen.

Kun vastuu isoista kokonaisuuksista ja niiden ohjaamisesta olisi läänitetty varapuheenjohtajille, vapautuisivat puheenjohtajan kädet partion, järjestön ja hallituksen kokonaisvaltaiseen johtamiseen. Esimerkiksi hallituksen jäsenten johtamiseen ei minulla ole nyt aikaa ja energiaa ollenkaan niin paljon kuin pitäisi olla. Pidän sitä kuitenkin yhtenä puheenjohtajan tärkeimmistä tehtävistä. Toiminnanalat toimivat, jos niitä johdetaan hyvin, ja niitä johdetaan hyvin, jos niillä on hyvät johtajat. Tämän varmistaminen on minusta ensisijaisesti puheenjohtajan vastuulla. 

Muutoksen myötä puheenjohtajasta muodostuisi myös toiminnanjohtajalle nykyistäkin luontevampi työpari ja piirinjohtajille yhteyshenkilö, jolla olisi oikeasti aikaa ja mahdollisuuksia viedä partiota eteenpäin heidän kanssaan.

Ehkä tärkeimpänä: Puheenjohtajalla olisi vihdoinkin mahdollisuus tarkkailla partiota kunnolla kokonaisuutena, kuin lintuperspektiivistä. Kaarrella tuolla kaiken yllä, nähdä kokonaisuus selkeästi, ohjata sitä jatkuvasti oikeaan suuntaan ja puuttua peliin, kun tarve on. Nythän tämä on enemmänkin tällaista kanalan lattialla kuopsuttelua ja aina sen eteen sattuvan jyvän nokkimista talteen.

3. Puheenjohtajien työmäärä ja partioon käytetty aika olisi nykyistä inhimillisempi.

Partion johtaminen on luottamustoimi, vapaaehtoistyötä, josta ei makseta mitään korvauksia. Itse käytän nykyään partioon – kokouksiin, tapaamisiin, puheluihin, viesteilyyn, kirjoittamiseen – noin kuusi tuntia joka päivä. Ja uskokaa pois, määrä on laskenut hyvien rekrytointien ansiosta parilla tunnilla viime keväästä! Tämän päälle lisätään vielä noin kymmenen viikonloppua ja satunnaiset ulkomaanmatkat, jolloin olen ympärivuorokautisesti kiinni partiossa.

Minä olen ihan itse halunnut ja haluan käyttää partioon paljon aikaa, jotta saan tavoitteeni saavutettua. Samalla ymmärrän, ettei tällaista ajankäyttöä voi eikä saa vaatia keneltäkään vapaaehtoiselta. Siksi on supertärkeää, että puheenjohtajankin pestistä ryhdytään viimeistään nyt rakentamaan kohtuullista, ihmisen kokoista tehtävää. Tämä on, ja tämän tuleekin olla, luottamustehtävä, jota hoidetaan antaumuksella ja itseään säästelemättä – mutta järjen rajoissa. On aika yksinkertaista matematiikkaa, että saman työn hoitamiseen kuluisi kolmelta ihmiseltä vähemmän aikaa kuin kahdelta. Lisäksi pitää ottaa huomioon lintsausrealismi: partion johtoon on vuosien aikana valittu ja tullaan takuulla jatkossakin valitsemaan ihmisiä, jotka eivät yksinkertaisesti tee juuri mitään. Jos puheenjohtajistossa olisi kolme jäsentä, olisi meillä nykyistä todennäköisemmin myös useampia aktiivisia johtajia.

(Kahden varapuheenjohtajan mallin huonot puolet? En keksi, ellei yhden ihmisen kokoista lisäkustannusta hallituksen budjettiin lasketa.)