Vastuullista budjettipolitiikkaa

Blogi

 

Poliittisena päättäjänä on helppo olla hyvinä aikoina. Erilaisia hyviä kohteita, minne upottaa lisää kyllä riittää. On aina paljon helpompi neuvotella siitä, minne lisätä resursseja kuin mistä leikata.

Helsingissä, kuten muuallakin Suomessa, olemme kuitenkin nyt siinä tilanteessa, että lisää jaettavaa ei pahemmin ole. Tämä näkyi myös kaupungin ensi vuoden budjettia laadittaessa. Siksi Helsingin talous vaatii vastuullisia tekoja talouden tasapainottamiseksi ja velkaantumisen taittamiseksi. Samalla on varmistettava peruspalveluiden saatavuus. Se, että päivähoitopaikka löytyy läheltä, peruskoulut ovat kunnossa ja lääkäriin pääsee, kun tarvetta on.

Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, että etenkin Helsingin nuori väestö kasvaa. Alle kouluikäisten helsinkiläisten määrä on noussut ja yhä useampi nuori perhe haluaa jäädä Helsinkiin asumaan. Me Kokoomuksessa haluamme, että Helsinki on lapsiperheille turvallinen ja hyvä paikka asua. Jo viime keväänä lisäsimmekin varhaiskasvatuksen rahoitusta, jotta päiväkotipaikkoja riittää kaikille tarvitseville.  

Nyt syksyllä puolueiden välissä budjettineuvotteluissa puolestaan päätettiin kohdistaa suurin lisäys, 7 miljoonaa euroa, opetustoimeen. Tämä oli niin meille Kokoomuksessa kuin muissakin puolueissa tärkeää. Näin taataan Helsingin koulujen monipuolinen tuntivalikoima ja varmistetaan koulunkäyntiavustajien riittävä määrä. Hyvä perusopetus on parasta syrjäytymisen ehkäisyä. Helsingin hyvät ja monipuoliset koulut ovat myös houkuttelevuustekijä, jota kannattaa vaalia.   

Myös sosiaali- ja terveystoimen rahoitusta lisättiin, toki kun kokonaisuutta katsoo, on kyse varsin pienestä lisäyksestä. Sosiaali- ja terveystoimen menothan muodostavat yli puolet kaupungin menoista ja on selvää, että tällä sektorilla pienet lisäykset puoleen ja toiseen eivät riitä. Jotta kaikki helsinkiläiset saavat jatkossakin laadukkaita ja monipuolisia palveluita, on koko rakennetta uudistettava.  Sosiaali- ja terveysviraston palvelu-uudistus on erinomainen askel kohti tätä tavoitetta. Uusi toimintamalli lähtee erityisesti monia sosiaali- ja terveyspalveluja tarvitsevien lapsiperheiden, pitkäaikaissairaiden ja ikäihmisten tarpeista ja useiden palvelujen tarjoamisesta samasta palvelupisteestä.

Lisäyksiä vastaavasti ensi vuonna Helsinki säästää kaupungin hallinnosta ja tukipalveluista.

Jotain ihan uuttakin budjettineuvotteluissa varmistettiin. Nimittäin keskustakirjaston rakentuminen. Hankehan on yhteinen valtion kanssa ja yksi Suomen Itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden hankkeista. Mukaan on hyvä saada vielä muitakin ulkopuolisia tahoja, jotta helsinkiläisten veronmaksajien rasite jää mahdollisimman pieneksi. Keskustakirjasto muuten kutsuu kaikkia kaupunkilaisia mukaan suunnittelemaan uutta, kannattaa tutustua www.keskustakirjasto.fi

Budjettisovussa on tänä vuonna mukana kaikki kaupunginhallitusryhmät. Viime vuonnahan vasemmistoliitto jäi pois. Vaikeina aikoina tämä kertoo siitä, että helsinkiläiset päättäjät haluavat kantaa vastuuta ja luoda entistä parempaa Helsinkiä.