Terveiset valtuustosta

Blogi

Valtuuston esityslista näytti “kevyeltä”, ja odotuksena oli, että kokous sujuisi nopeasti, mutta toisin kävi. Heti ensimmäinen asia, lainan myöntäminen stadionsäätiölle, sai keskustelun vauhtiin ja ajoittain syrjähtämäänkin itse asiasta aidan rakentamiseen ja jalkapallo-otteluiden tuloksiin. No-ihmiset puhuvat yleensä niistä asioista, jotka ovat heille läheisiä. Onneksi äänestys palautti asian oikeille raiteille, eli vain kolme vastusti esityksen hyväksymistä.

Iso asia listalla oli Helsingin joukkoliikenteen sisäisen tariffin tarkistaminen 1.5.2009 alkaen. Linjauksena oli, että arvo- ja kausilippujen hintoja alennetaan ja kertalippujen hintoja korotetaan. Tärkeä ja suurta osaa ihmisiä koskettava aihe innosti valtuutettuja käyttämään puheenvuoroja joukkoliikenteestä ja jopa ruuhkamaksuista hyvin pitkän rupeaman. Monenlaisia toiveita ja ehdotuksia tuli, joista osa oli jotain yksittäistä linjaa koskevia, mutta osa taas yleisempiä tavoitteita. Esim. nuorille eläkkeellä oleville samoin kuin pienituloisille vanhuuseläkeläisille toivottiin ilmaisia matkoja. Tässähän vasemmistolla ja oikeistolla on ollut eri näkemykset. Vasemmalla kannatetaan yleisesti ilmaisia joukkoliikenteen matkoja, kun taas oikealla kohtuuhintaisia matkoja. Tariffeihin palataan viimeistään muutaman vuoden päästä tosissaan, sillä apulaiskaupunginjohtaja Sauri kertoi, että suuri tariffiuudistus on tulossa 2014. Siihen liittyy myös teknisten laitteiden uudistamista. Tariffien tarkistaminen meni pitkän keskustelun jälkeen läpi esitetyssä muodossa.

Loput asioista koskivat tontin vuokran määräämistä ja kolmen tontin asemakaavan muuttamista. Niistäkin jotkin kirvoittivat puheita, ja Kluuvin tontin asemakaavan muuttamisesta tuli palautusehdotuskin. Kiinteistön Aleksanterinkadun puoleisen toisen kerroksen terassin säilyttämistä toivottiin, mutta palautusehdotus kuitenkin kaatui äänestyksessä. Tässä keskeisiä valtuustosta mieleen jääneitä asioita.

Tällä viikolla aloitin myös HUS-valtuutettuna. Hyvin mielenkiintoista oli tavata ja kuulla muiden pääkaupunkiseudun kuntien edustajia. Joukkoon mahtuu pieniä ja keskisuuria kuntia sekä Helsinki, Espoo ja Vantaa suurimpina, mikä kuuluu keskustelussa näkökulmien erilaisuutena. Hyvään lopputulokseen kuitenkin päästiin ylikäyttömaksujen takaisinmaksussa, jossa HUS-hallituksen esittämä kanta meni läpi. HUS kuntayhtymän jäsenkunnille suoritetaan 50 %:n hyvitys ylikäyttölaskutuksesta vuodelta 2008 laskutuksessa ilmenneistä ongelmista johtuen. Korvaavaa laskutusjärjestelmää ryhdytään kehittämään, ja siitä tulee esitys myöhemmin. Muut esityslistalla olleet asiat koskivat hallituksen ja valtuuston johtajiston sekä lautakuntien jäsenten valintaa. Hienoa oli, että hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Helsingin kokoomuksen edustaja Ulla-Marja Urho.

TOIVOTAN KAIKILLE HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!

Seija

The post Terveiset valtuustosta appeared first on Seija Muurinen.